50 sentin paukulla lähes kymppitonnin voitto Lahteen!

Päivitetty: 09.04.2021

50 sentin paukulla harvemmin napsuu isosti – mutta kun kohteita on tarpeeksi ja kertoimet ovat kohdallaan, mikä tahansa on mahdollista. No näin kävi 21-vuotiaalle lahtelaismiehelle, joka nettosi tiistaina 6.4. NordicBetillä 0,50 euron lapulla peräti 9452,43 euroa!

Vetolappu sisälsi tiistailta 12 kohdetta, valikoituna viisi koti- ja seitsemän vierasvoittoa. Alkuun kaikki kuusi Suomen jääkiekkoliigan peliä osuivat oikeaan. Ruotsin divaripleijareissa tuli toivottu vierasvoitto, samoin KHL:n pudotuspeleissä. Saksan kiekon pudotuspeleistäkin molemmat kohteet osuivat.

Viime hetken jännät

Tiistain myöhäisillassa oltiinkin hieman jännät pöksyissä – käsillä oli Mestarien liigan pudotuspelit ja jäljellä enää kaksi kohdetta: Koko kupongin suurin kerroin (3.10) eli Real Madridin kotivoitto Liverpoolista sekä pienin kerroin eli Manchester Cityn voitto Dortmundista (1.30). Ironisesti Realin voitto varmistui jo varsin aikaisessa vaiheessa, ja Citykin meni johtoon jo varhain. Dortmund kuitenkin tasoitti 84. minuutilla.

Valtavasti päälle painanut Man City sai kuin saikin voittomaalin aikaan varsinaisen peliajan päätöshetkillä, ja monta tekopaikkaa aiemmin tuhlailleen Phil Fodenin voittomaali varmisti vetorivin osuman järisyttävällä yhteiskertoimella 18904,85!

Tässä jos jossain oli uhmakkuutta ilmassa – raikuvat onnittelut Uhmapelaajilta voittajalle!

Alta näet NordicBetin julkaiseman kuvan voittokupongista:

Siirry NordicBetille ja iske oma lappu tulille >>

Uusille asiakkaille talletus tuplana 100€ asti!

Muita uhmakkaita tarjouksia