Kuntavaalit: mikä suurimmaksi puolueeksi?

Päivitetty: 20.02.2021

Kuntavaalit pidetään huhtikuussa, mutta kampanjat ovat jo tiukasti käynnissä ja asetelmia haetaan kiivaillakin ulostuloilla. Uhmapelaajat jättää politikoinnin muille, mutta kuntavaaleista löytyy mielenkiintoisia vetokohteita. Ensimmäisenä otetaan luupin alle puolueiden kannatusluvut.

Gallupien suosikki SDP on ollut pääministeripuolueena erikoiseen aikaan, sillä maailmanlaajuinen pandemia on ohjannut oikeastaan kaikkea tekemistä. Lisäksi maailmanpolitiikassa on omat kiemuransa. Sanotaan, että vaikeina aikoina kansakunnat tukeutuvat johtajiinsa ja niin näkyy käyneen myös SDP:lle. Ainakin Sanna Marin on säilyttänyt kilpensä kirkkaana viimeisen vuoden aikana.

SDP:n päävastustajia ovat vaaleissa oppositioon kuuluvat Perussuomalaiset sekä Kokoomus, sillä Keskustan kannatus on sulanut prosenttikaupalla edellisistä kunnallisvaaleista. Jos mitään suurempia kannatusta heitteleviä kohuja ei ennen vaaleja tule, on jokaisen prosentin kymmenyksen kiinni ottaminen työn ja tuskan takana.

>>> Betsaa kuntavaaleja Unibetilla!

Viime kunnallisvaaleissa Kokoomus ja SDP kirivät vaalipäivänä viimeisiin gallupeihin verrattuna, kun taas Perussuomalaisten kannatusluvut notkahtivat hieman. PS:n kannatus oli muutenkin paljon nykyistä alhaisempi – yksi kysymys on, ulottuuko puolueen kannatus täysimittaisena kuntatasolle asti. Alueellisesti PS:n haasteena ovat myös muutamat kuohunnat paikallisosastoissa muun muassa Etelä-Savossa.

PS:llä ja Kokoomuksella on erilaisia painotuksia asiakysymyksissä ja se heijastuu aika ajoin oppositiopolitiikan yhtenäisyyteen. Tämä puolestaan on satanut SDP:n laariin. Tässä vaiheessa vaikuttaa todennäköisimmältä, että kannatusmittausten osoittama SDP:n johto pitää ja puolue saa kuntavaaleissa eniten ääniä.

Muita uhmakkaita tarjouksia