Tiistain tuplauksessa Mestarien liigaa!

Päivitetty: 27.10.2020

Maanantaina tuplattiin voitokkaasti, sillä Augsburg joutui tyytymään yhteen täysosumaan ja Milan – Roma oli odotetunlaisesti hyökkäävän jalkapallon juhlaa. Tiistaihin isketään UCL-kohteilla ja luottoa löytyy Euroopan eliittiin kuuluvien Bayern Münchenin ja Liverpoolin rutiinivoittoihin.

Hyppää mukaan ja mennään päätyyn asti >>

Monille jo tuttuakin tutumpi Coolbetin tuplauskampanja käynnistyy aina viikoittain maanantaina ja onnekkaimmat päättävät urakkansa sunnuntaina mojovaa rahapottia rikkaampana.

Ideana on lyödä vetoja, joiden yhteiskerroin on yli 2,00 ja panostaa edellisen päivän voittosumma aina seuraavan päivän vetoon.

Tuplauksen läpäisseet jakavat keskenään peräti 5000 €:n suuruisen jättipotin ja lisäksi saat totta kai pitää viikon aikana saamasi vetovoitot!

Lokomotiv Moskova – Bayern München

Bayern höykytti Atléticoa ykköskierroksella ja tälläkin kaudella Hansi Flickin miehistö menee Euroopassa pitkälle. Bayern vyöryy Lokomotivin vieraana hyökyaallon lailla päälle ja vaikka moskovalaisryhmittymä onkin vahva alaspäin, on illan ottelussa tehtävä kuitenkin liian vaikea.

Flick saattaa lepuutella muutamia normaalisti avaavia pelaajiaan, mutta Robert Lewandowski ja koronasta toipunut Serge Gnabry nähtäneen ainakin viheriöllä. Bayern voittanee ottelun muutaman maalin marginaalilla.

Liverpool – Midtjylland

Hallitsevan Valioliigan mestarin ominaisuudessa mukana oleva Liverpool on ollut alkukaudesta hankaluuksissa. Riesana ovat olleet loukkaantumiset ja Virgil Van Dijkia joudutaan odottelemaan pitkään takaisin tositoimiin. Alisson on kuitenkin kunnossa, mikä on Pool-alakerralle helpottavaa.

Illan vastustaja Midtjylland hävisi rumasti Atalantalle avauskierroksella eikä asiaa ole muutenkaan UCL:n pudotuspeleihin. Jürgen Kloppin ryhmä saattaa tanskalaisille sallia muutaman maalipaikan, mutta on vaikea nähdä lopputulemana muuta kuin selvää kotivoittoa. Tasoitusveto lähtee myös illan toiseen kohteeseen.

TÄSTÄ MUKAAN >>>

Muita uhmakkaita tarjouksia