Juventus on Portolle kova pala, mutta yllätystä ei kannata poissulkea! Voittaako kollektiivi yksilöt, kun Sevilla ja Dortmund iskevät yhteen?

Päivitetty: 15.02.2021

Porto – Juventus

Porto – Juventus on ennakkoon vedonlyöntimarkkinan ja yleisestikin jalkapalloilevan maailman mielestä yksi neljännesvälierävaiheen ennakkoon selkeimpiä ottelupareja. Juventus viiletti lohkovaiheessa kalkkiviivoilla Barcelonan ohi lohkovoittoon keskinäisten otteluiden perusteella, mistä saatava etu on nyt massiivinen. Porto pelasi kohtalaisen hyvän lohkovaiheen, mutta jäi timanttisen Manchester Cityn jalkoihin.


Kerroinasettelun valossa Porto lähtee totta kai myös suurena altavastaajana ottelupariin. Onko lusitaaneilla kuitenkin mahdollisuus olemassa jatkopaikkaan? Uskon, että nappisuorituksella Sérgio Conceiçãon suojatit voivat jatkopaikkaan yltää. Aloitetaan pohdinnat valmentajien välienselvittelystä. Andrea Pirlo on toiminut huipputasolla päävalmentajana vasta kuluvan kauden ajan ja matkaa vuorenhuipulle on vielä kosolti. Valmentajana voidaan edelleen puhua keltanokasta, vaikka Pirlo pelivuosinaan jalkapalloa osoittikin ymmärtävänsä kohtalaisen kokonaisvaltaisesti. Conceição sen sijaan on ollut näissä piireissä jo kymmenisen vuotta, joten Porto saa kokemusetua.

Juventus on puolustuspelinsä osalta ollut totutun kova, mutta toisessa päässä kenttää on ongelmia. Piikin osalta Cristiano Ronaldo on tietysti paljon vartijana, mutta muilta odotetaan lisää tehoja. Keskikentän luovalla osastolla on kosolti parannettavaa. Joutuuko Cristiano taas kannattelemaan maaleillaan Juventusta? Ei olisi ensimmäinen tai edes toinen kerta. Seuraavaksi sopii esittää kysymys laadukkaiden maalipaikkojen määrästä – saako Cristiano riittävästi ruokaa? Juan Cuadrado ja Arthur ovat Pirlon kaavailuista sivussa avausosasta loukkaantumisten takia ja Paulo Dybalan kohtalo selviää lähempänä ottelua. Vanha Rouva on näillä eväillä melko ennalta-arvattava.

RouteOneFootball

@Route1futbol
This was the last time Cristiano 🇵🇹 faced Porto in the Champions League.
One of his most iconic goals. 🚀🇪🇺 #UCL #Juventus


Porto ja Benfica ovat jääneet Portugalin liigassa selvästi Sporting Lissabonin jalkoihin, mutta maali- ja pisteodottaman valossa Porto voisi olla selvästi lähempänäkin kärkeä. Porto on latonut sarjassa selkeästi eniten maaleja, mutta peräti kuusi joukkuetta on päästänyt Conceiçãon poppoota vähemmän maaleja. Lohikäärmeiden terveystilanne on UCL:n jatkopeleihin lähdettäessä hyvä, sillä ainoastaan Otávion pelikuntoon liittyy enää epävarmuutta. Iván Marcano on pitkäaikaispotilaana ja Nanú toipuu aivotärähdyksestään.

>>> Porto menee jatkoon / kerroin 4,30

Nykykertoimilla Porton jatkopaikan puolesta kehtaa lyödä ohuesti vetoa. Jos Juvelle sattuu pöljä päivä kummassa tahansa osaottelussa, on pari käytännössä taputeltu, mutta käsijarru on kuitenkin ollut Pirlon miehistöllä sen verran päällä, että 1,24 ei riitä millään peleille. Avausosan jälkeen tiedämme jo paljon enemmän ja onkin mielenkiintoista nähdä joukkueiden lähestymistapa alkuun. Voi olla, että ensimmäisessä osaottelussa on tiedossa asemasotaa, mutta kahden ottelun mittaan Portolla pitäisi olla aseita tehdä tuhoja laitojen kautta Tecatito Coronan ja Luis Díazin voimin. Muistellaan tähän loppuun vielä Juventuksen kahta edellistä eurokevättä – noutaja tuli Ajaxin ja Lyonin käsittelyssä. Tietenkään suoraan näitä kolmea otteluparia ei kannata lähteä vertailemaan keskenään, mutta ei Juventus tänä keväänäkään ole ylikylän joukkue.

Sevilla – Dortmund

Sevillan ja Borussia Dortmundin välisen otteluparin voisi kärjistäen tiivistää yksilöiden ja kollektiivin väliseksi taisteluksi. Dortmund on kerroinasettelussa pieni suosikki ja vedonlyöntimarkkina saattaa saksalaisten jatkopaikkakerrointa painaa vielä hitusen alas. On kuitenkin paljon syytä uskoa Sevillan painelevan parista jatkoon – alta selviää tarkemmin tälle perustelut!

Erling Haaland

@ErlingHaaland
Champions League excitement levels! 🏃⚽️ #UCL


Aloitetaan kokemus vs. nuoruus -asetelmasta, mikä itsessään ei tietenkään ole vielä riittävä perustelu voimasuhteille, mutta antaa kuitenkin oman mausteensa lähtökohtiin. Sevillan joukkueen keski-ikä on kolmisen vuotta Dortmundia enemmän ja kokemusta voittamisesta on etenkin Eurooppa-liigan puolelta. Julen Lopetegui on loistava valmentaja, mikä näkyy Sevillan tasaisen tappavassa suoritustasossa – Sevilla on esimerkiksi matkalla Copa del Reyn loppuotteluun Barcelonan taivuttua ensimmäisessä osaottelussa 2-0. Lopeteguin suojatit ovat lisäksi Real Madridin ja Barcelonan välittömässä vanavedessä La Ligassa.

Dortmund vaihtoi joulukuussa päävalmentajaa, sillä Lucien Favre sai viimein pakata kimpsunsa varsin keskinkertaisen suorituksen päätteeksi. 38-vuotias Edin Terzic palkattiin Favren seuraajaksi eikä tuloskunnossa ole ainakaan ollut vielä kehumista. Jos ihan rehellisiä ollaan, tulisi Dortmundin kyetä nykyrosterillaan paljon parempaan kuin mihin toistaiseksi Terzicin alaisuudessa on ylletty. Keltamustat ovat voittaneet kuusi ottelua 12:sta ja ensi kauden Mestarien liigaan selviytyminenkin alkaa olla jo hankala tehtävä. Hyökkäyssektorin Erling Haaland ja Jadon Sancho ovat tulevaisuudessa maailman top 5-pelaajia (voidaan väittää Haalandin olevan tätä jo nyt) ja tämän duon varaan jatkohaaveet asetetaan. Peli-identiteetin on kuitenkin löydyttävä joukkueella pian ja Terzicillä on tässä suhteessa vuori kiivettävänään nyky-Sevillaa vastaan.

Statman Dave

@StatmanDave
Jules Koundé’s game by numbers vs. Barcelona:

100% tackles won
93% pass accuracy
4/7 long passes
2 interceptions
1 clean sheet
1 goal

One of the best young CBs in Europe. 🇫🇷


Takaisin Sevillaan ja poissaoloihin. Marcos Acuña ei pelaa edes paluuosassa, mutta Lucas Ocampos saattaa olla tuolloin mukana. Jesús Navasin pelikunto avausosassa on karkeasti noin 25%, joten Aleix Vidal lienee avauskokoonpanossa Sánchez Pizjuánilla. Ocamposin loukkaantuminen on paha isku, mutta tammikuun siirtoikkunassa hankittu Papu Gómez tuo joukkueen hyökkäyspeliin puolestaan uutta ulottuvuutta ja kokoonpanopaperilla argentiinalainen vaihtuu tässä kohtaa argentiinalaiseen. Keskuspuolustuksen Diego CarlosJules Koundé -kaksikko on tällä hetkellä parasta, mitä La Ligalla on tarjota ja Haalandin kanssa paineja odotellaan varmasti jo innolla. Dortmund joutuu avausosaan ilman Dan-Axel Zagadouta, Thorgan Hazardia, Lukasz Piszczekiä. Roman Bürki ja Thomas Meunier ovat myös todennäköisesti avausosasta sivussa. Axel Witsel ja Marcel Schmelzer ovat pitkäaikaispotilaina eikä koko otteluparin aikana ole asiaa viheriölle.

>>> Sevilla menee jatkoon / kerroin 2,20

Jatkopaikan kohtalo ratkennee siihen, miten hyvin Sevilla onnistuu pitämään Dortmundin nuoret tähdet kurissa. Lopetegui on rakentanut joukkueestaan erinomaisesti toimivan yksikön eikä huomattavia heikkouksia joukkueessa ole, mitä nyt keskushyökkääjän tontilta voisi löytyä enemmänkin tulivoimaa. Yussuf En-Nesyri on tosin ollut alkuvuoden huumaavassa formissa, joten kenties tämäkin puute on historiaa. Miten Erling Haaland sitten pidetään kurissa? Elintärkeää on minimoida norjalaisen saama tila – omien pallonmenetysten jälkeen on oltava siis tarkkana. Tämä kotiläksy on todennäköisesti tehty kotoa otteluparin aloittavan Sevillan leirissä kiitettävästi. Luotetaan tässä otteluparissa kollektiivin voimaan ja pelataan Sevillaa.

>>> Nappaa talletus tuplana UCL-betseihin!

Muita uhmakkaita tarjouksia