Uhmapelaajien tuplauslapulla on maanantaina KHL:ää – hyppää messiin ja voita osuus 5000 eurosta!

Tuplausviikko polkaistaan tällä kertaa käyntiin KHL-kohteilla! Avangard Omsk ja niin ikään loistavassa vireessä viime aikoina pelannut Ak Bars Kazan kohtaavat toisensa. Toinen valinta maanantain tuplaukseen haetaan Moskovan TsSKA ja Sibir Novosibirskin välisestä kamppailusta, jossa isäntä on suursuosikki.

Hyppää mukaan ja mennään päätyyn asti >>

Monille jo tuttuakin tutumpi Coolbetin tuplauskampanja käynnistyy aina viikoittain maanantaina ja onnekkaimmat päättävät urakkansa sunnuntaina mojovaa rahapottia rikkaampana.

Ideana on lyödä vetoja, joiden yhteiskerroin on yli 2,00 ja panostaa edellisen päivän voittosumma aina seuraavan päivän vetoon.

Avangard Omsk – Ak Bars Kazan

Olkoonkin, että isäntä on huimassa vireessä, samaa voi sanoa vierailijasta. Ak Bars on suorittanut koko kauden tasaisen tappavasti ja edellisissä yhdeksässä kamppailussaan sillä on vain yksi tappio. Isännillä puolestaan on tappioita samalla otannalla neljä. Ei olisi yllätys, vaikka vierasvoitto nähtäisiin – tasainen kamppailusta on kaiketi tulossa, joten ensimmäinen nosto tuplauskupongille on vierasvoitto tasoituksella (Ak Bars +1,5).

Moskovan TsSKA – Sibir Novosibirsk

Toisena kohteena napataan TsSKA:n voitto vähintään kahdella osumalla (-1,5) Sibir Novosibirskia vastaan. Vieraat ovat voittaneet pari kamppailua putkeen, mutta moskovalaisten laatu on sille liikaa. Isäntä on viiden ottelun voittoputkessa, eikä se katkea tänään. TsSKA on voittokimaransa aikana vienyt jokaisen ottelun vähintään kahdella maalilla vastustajasta riippumatta.

TÄSTÄ MUKAAN >>>

Muita uhmakkaita tarjouksia

Lunasta jättikerroin 50.00 Conor McGregorille + talletus tuplana 150€ asti

Tarjous päättyy: 24.01. 05:00

Avaa pelitili Betsafelle ja lyö veto McGregorin voitosta - saat lunastaa jättikertoimen 50.00 sekä lisäksi talletuksesi tuplataan!

Nappaa jopa 250 ilmaiskierrosta Book of Deadiin - ilman kierrätysvaatimusta

Tarjous päättyy: 31.01. 00:00

Lunasta Casino Winnerin uhmakas kasinotarjous uusille asiakkaille - saat jopa 250 ilmaiskierrosta, ilman kierrätysvaatimusta!

Casumon tervetuliaisbonus - 50€ ilmaisveto

Tarjous päättyy: 31.01. 00:00

Casumo on uusi näppärä vedonlyöntimaailman tulokas. Lunasta talteen uuden asiakkaan bonus - saat 50€ ilmaisvedon.