Koripallon EM 2022 – kisaohjelma ja Susijengin ottelut

Päivitetty: 08.11.2022

Koripallon vuoden 2022 EM-kisat pelataan 1.–18. syyskuuta. Kisoihin osallistuvien 24 joukkueen joukossa nähdään jälleen myös Suomen Susijengi, mikä tekeekin tästä tapahtumasta erityisen kiinnostavan myös suomalaisille penkkiurheilijoille sekä vedonlyöjille.

Jo 41. kertaa järjestettävät EM-kisat pelataan kahden edelliskerran tapaan neljässä eri maassa. Tänä vuonna kisojen järjestäjiksi valikoituivat Saksa, Georgia, Tšekki ja Italia. Kisojen finaali tullaan pelaamaan Saksan Berliinissä, mutta alkulohkon otteluita taas järjestetään kaikissa neljän maassa.

Tällä sivulla kerromme kaiken olennaisen koripallon EM 2022 kisoista. Voit löytää kätevästi niin kisaohjelman ja Susijengin ottelut kuin joukkueiden kokoonpanotkin yhteen paikkaan kasattuna. Kerromme myös, mistä löydät parhaat koripallo vedonlyönti vinkit sekä missä voit katsoa ottelut ilmaiseksi.

Koripallon EM kisaohjelma 2022

Koripallon EM-kisat käynnistyvät 1.–8. syyskuuta pelattavilla alkulohkon otteluilla. Tämän jälkeen nähdään pudotuspelit, jotka kestävät syyskuun 10. päivästä aina 16. päivään saakka. Kisat huipentuvat lopulta pronssiotteluun ja finaaliin, jotka pelataan 18. syyskuuta. Tarkan otteluohjelman voit tarkistaa EM-kisojen virallisilta sivuilta.

Koripallon EM-kisojen 2022 ohjelma:

Lohkovaihe: 1.9.–8.9.

  • Kierros 1: 1.9.–2.9.
  • Kierros 2: 3.9.
  • Kierros 3: 4.9.–5.9.
  • Kierros 4: 6.9.
  • Kierros 5: 7.9.–8.9.

Pudotuspelit 10.9.–16.9.

  • Neljännesvälierät 10.9.–11.9.
  • Puolivälierät 13.9.–14.9.

🏆 Pronssiottelu ja finaali 18.9.

Joukkueet ja lohkot

Koripallo vedonlyönti – koripallon EM 2022 ja Susijengi

EM-kisoissa on mukana yhteensä 24 eri maan joukkueet. Isäntämaat, eli Saksa, Georgia, Tsekki ja Italia, pääsivät tuttuun tapaan kisoihin mukaan automaattisesti. Loput 20 maata taistelivat tiensä kisoihin karsintojen kautta.

Joukkueet on jaettu EM-kisoissa neljään lohkoon, joista kussakin on kuusi maata. Suomi pelaa D-lohkossa, jossa sitä vastaan asettuvat Hollanti, Israel, Puola, Serbia ja Tshekki.

Lohko A: Belgia, Bulgaria, Georgia, Espanja, Montenegro, Turkki
Lohko B: Bosnia-Hertsegovina, Liettua, Ranska, Saksa, Slovenia, Unkari
Lohko C: Iso-Britannia, Italia, Kreikka, Kroatia, Ukraina, Viro
Lohko D: Hollanti, Israel, Puola, Serbia, Suomi, Tshekki

Susijengi ulvoo – Suomen lohko-ottelut koripallon EM-kisoissa

Suomen osalta alkulohkon pelit pyörähtävät käyntiin perjantaina 2. syyskuuta, kun Susijengi kohtaa Israelin joukkueen Tshekin Prahassa. Tätä seuraavan viikon aikana samassa paikassa nähdään myös Suomen pelit muita D-lohkon joukkueita vastaan. Tarkista alta Suomen otteluiden tarkat ajankohdat!

Suomen alkulohkon ottelut:

  • 2.9. klo 15.00: Israel–Suomi
  • 3.9. klo 15.00: Suomi–Puola
  • 5.9. klo 22.00: Serbia–Suomi
  • 6.9. klo 18.30: Suomi–Tshekki
  • 8.9. klo 15.00: Suomi–Hollanti
Koripallon EM-kisat – Susijengin kokoonpano

Susijengin kokoonpano EM-kisoissa

Suomen joukkueen eli Susijengin kokoonpano julkaistiin ensimmäistä kisapäivää edeltävänä maanantaina. NBA:ssa pelaavan Lauri Markkasen lisäksi joukkueessa nähdään muun muassa nuori lupaus Miro Little, joka pelasi debyyttinsä Susijengissä viime helmikuussa ollessaan vain 17-vuotias.

Muita EM-kisoissa tällä kertaa mukana olevia pelaajia ovat muun muassa konkaritakamies Petteri Koponen ja ensimmäistä kertaa jo vuonna 2003 maajoukkueessa mukana ollut Shawn Huff. Sekä Koposelle että Huffille kyseessä on viimeinen rutistus, sillä kumpikin pelaajista lopettaa uransa EM-kisojen jälkeen. Alta voit katsoa, millaisella kokoonpanolla Susijengi tarkalleen lähtee tämän vuoden kisoihin.

Susijengin kokoonpano EM-kisoissa 2022:

  • Miro Little
  • Shawn Huff
  • Sasu Salin
  • Petteri Koponen
  • Henri Kantonen
  • Mikael Jantunen
  • Elias Valtonen
  • Alexander Madsen
  • Edon Maxhuni
  • Lauri Markkanen
  • Ilari Seppälä
  • Topias Palmi

Koripallon EM ja vedonlyönti – mistä parhaat vetovihjeet?

Koripallo vedonlyönti on nykypäivänä melkoisen suosittua suomalaistenkin keskuudessa. Erityisesti EM-kisoista lyödään vetoa innolla – onhan kisoissa kuitenkin mukana Suomen ihka oma Susijengi.

Koripallon EM 2022 kisat tarjoilevat vedonlyöjälle runsaasti mielenkiintoisia ja parhaimmillaan jopa mehukkaita vetokohteita. Jos kaipaat apua parhaiden vetokohteiden valintaan, kannattaa tutustua Uhmapelaajien vetovinkkeihin – valikoimastamme löydät niin ilmaiset pitkäveto 2022 vihjeet kuin muutkin vetovinkit.

Asiantunteva tiimimme valikoi EM-kisojen lukuisten kohteiden joukosta ne parhaat palat, ja perustelee aina kattavasti, miksi juuri kyseinen kohde on valikoitu vinkkien listalle.

Jos kaipaat neuvoja koripallovedonlyöntiin ylipäätään, katso myös koripallon vedonlyöntiopas. Tässä oppaassa käymme läpi koripallon sääntöjä ja vetokohteita sekä tarjoilemme ohjeita voittavaan koripallovedonlyöntiin.

Mistä näkee koripallon EM ottelut – voiko matsit katsoa ilmaiseksi?

Koripallon EM-kisoja voi katsella ilmaiseksi niin tv:ssä kuin netissäkin. Kisojen seuraaminen onnistuu muun muassa Yle TV2:lla ja Yle Areenasta. Kummassakin näissä näytetään kaikki Susijengin ottelut, ja lisäksi joitakin muita yksittäisiä alkulohkon otteluita.

VeikkausTV:ssä sen sijaan näytetään kaikki EM-kisojen ottelut. Rekisteröityneet käyttäjät pääsevät katsomaan lähetyksiä ilmaiseksi.