Zverev avaa turnauksen rutiinisuorituksella
Pariisin ATP-turnauksen toisella kierroksella saksalainen Alexander Zverev kohtaa espanjalaisen Fernando Verdascon.
Zverevin kausi on monessakin mielessä ollut pettymys, mutta Shanghain ATP-turnaus oli lopultakin saksalaiselta supertähdeltä onnistunut turnaus, sillä hän selvitti tiensä aina finaaliin asti voitettuaan muunmuassa puolivälierissä Roger Federerin. Varsinkin Zverevin syöttöpeli on parantunut alkukaudesta huomattavasti, ja palloralleissa nuori saksalainen on ollut totutun aggressiivinen hyvällä menestyksellä. Zverevin parhaita aseita palautuspelissä ovat todella hyvä rystylyönti, sekä kämmenpuolen terävät krossilyönnit. Puolustuspelaajana Zverev on edelleen maailman parhaimmistoa peliälynsä ja ulottuvuutensa takia.
Verdascon otteet ovat läpi kauden olleet vaihtelevia, mutta espanjalainen on onnistunut haastamaan koviakin nimiä myös kovakentällä. Loistavasta palautuspelistä tunnettu espanjalainen ei ole kuitenkaan parhaita syöttäjiä, ja mies onkin huomattavasti pelottavampi vastus massakentällä. Verdascon vahvuuksiin kuuluu ennenkaikkea kämmenlyönti, sekä loistava liikkuminen. Verdascolla on allaan maanantainen kaksi tuntia kestänyt fyysinen avauskierroksen ottelu Borna Coricia vastaan, mikä saattaa hieman vaikuttaa miehen jaksamiseen toisella kierroksella.
Zverev on merkittävästi vastustajaansa edellä joka osa-alueella, ja lapulle napataankin luottavaisin mielin peliunderia. Verdasco pystyy pysymään jonkin aikaa ottelussa mukana syöttöpelin toimiessa, mutta kaksikon tasoero on yksinkertaisesti liian suuri espanjalaisen kannalta katsottuna.