Uudet Uhmapelaajat pääsevät aloittamaan slottien rullaamisen 250 Reactoonz ilmaiskierroksella – talleta vain 20€ ja laita rulla kuumaksi🤘
Pekka Rinne ensimmäistä kertaa torjuntavuoroon – muuttuuko pelaaminen kurinalaisemmaksi?
Uhmapelaajat hyökkäsi ensimmäisen osaottelun vihjeessä niin lujaa metsäoopperaan, että La donna é mobile kaikuu yhä korvissa, ja tämän sarjan toinen jakso katseltiinkin sen johdosta ilman vedonlyöntiä saati vihjettä. Pian nähdään, saataisiinko nyt kolmannessa osassa paremmin kiinni otteluparin punaisesta langasta. Arizona Coyotesin pelaamisessa tätä tarunhohtoista rihmaa on ollut sarjan neljässä edellisessä erässä vähintäänkin vaikeaa havaita, mutta joukkue tuntuu olevan yllätyksiä täynnä.
Ensimmäisessä osaottelussa sorruttiin kojoottipaitojen täyteen tyrmäämiseen ennalta ja siihen olisi tyhmää lähteä uudelleen, vaikka vahvasti Predatorsin nousukausi kohti sen todellista tasoa tuntuukin sieraimiin leijaavan. Pekka Rinne päässee petolauman maalilla irti pitkän pelitauon jälkeen, minkä lisäksi Antti Raantaa odotellaan pienellä varauksella Coyotes-tolppien väliin.
Eilisen ottelun lämmittelyissä jälkimmäinen suomalaistorjuja kärsi jonkinasteisen loukkaantumisen – ilmeisesti torjuttuaan kiekon päällään (video). Nähtäväksi jää, onko mies pelikunnossa keskiviikkona. Otteluita pelaillaan peräkkäisinä päivinä, joten ykkösvahdin kuormittaminen heti karsintakierroksesta ei ole järkevää, ei etenkään, jos maalivahtitandemi on otteluparin joukkueiden tasoinen. Coyotesin kolmoskassari Adin Hill on niin ikään harkinnan arvoinen vaihtoehto, jos Raanta ei kunnossa ole.
Ainakin Predatorsin osalta odotettavissa oleva maalivahtivaihdos tuo kiinnostavan kulman tulevaa kamppailua lähestyttäessä. Kolmas ottelu on aina käänteentekevä paras viidestä -sarjassa ja tällä kertaa kaksi ensimmäistä mittelöä ovat luoneet tasatilanteen. Panokset ovat huimat, sillä ottelusarjan häviäjä joutuu aikaiselle kotimatkalle valmistautumaan seuraavaan kauteen, joka alkaa ehkä – ja joskus – jos alkaa.
Molemmat joukkueet ovat kahdessa ensimmäisessä taistelussa päästäneet kertaalleen neljä maalia ja tällä suorituksella on hävinnyt kamppailun molemmilla kerroilla. Erityisesti hivenen kapeammalla hyökkäyksellä operoivan Coyotesin on tiivistettävä rivejään ja siihen Rick Tocchet joukkoineen varmuudella pyrkii. Lisäksi tuoreena torjujana töihin pääseevä Rinne uhkuu varmasti näyttöhaluja, tietysti Raanta vastaavasti, jos mies on saatu parsittua kasaan.
Kahdessa ensimmäisessä ottelussa maaleja on räiskitty menemään oikein urakalla, mutta nyt lähdetään uhmakkaaseen taisteluun maalimäärää vastaan. Nostetaan pelivalinnaksi, että ottelussa syntyy korkeintaan neljä osumaa (alle 5 maalia), mutta panostussuositus pidetään kuitenkin melko maltillisena. Jos ottelussa syntyy tasan viisi maalia, kohde mitätöityy.
Ensimmäinen osaottelu joukkueiden välillä päättyi lukemin 4–3 Arizonalle, mutta toisessa taistelussa Predators oli vahvempi numeroin 4–2. Kojoottilauma iski molemmat osumansa toisessa näytöksessä kamppailun viimeisellä minuutilla.