Koeaja uudistunut XLBet käteiskierrosten turvin! Talleta 35€ ja nappaa 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta huikeaan Big Bass Splash -kolikkopeliin!
Sassuolo-Inter lauantain ensimmäisenä Serie A-otteluna
Italian pääsarjan yhdeksännen kierroksen käynnistää Sassuolon ja Interin välinen ottelu. Kotijoukkueelle tarjotaan ottelussa todella maittavia voittokertoimia ja pelivalinta kohdistuukin Roberto De Zerbin miehistön kohdalle.
Sassuolo on ollut koko Serie A:n suurin yllättäjä alkukaudesta ja De Zerbin miehistö on pelannut loistavalla tasolla koko kauden. Tällä hetkellä joukkue seilaa kahdeksan ottelun voittoputkessa, joten se ei ole kokenut tappiota vielä kertaakaan kuluneen kauden aikana.
Ottelun isäntien hyökkäyspelaaminen on ollut jo pitkään yksi sarjan vaarallisimmista, mutta tällä kaudella myös sen puolustuspelaaminen on parantunut huomattavasti. Sassuolo ei ole päästänyt maaliakaan viimeiseen kolmeen otteluun vaikka vastassa on ollut mm. Napoli.
Uskoa isäntiin lisää se fakta, että sen vastustaja Inter ei ole viime peleissään vakuuttanut ja vaikka viime kierroksella se onnistuikin voittamaan Torinon, oli se lähellä jopa hävitä kyseisen pelin. Antonio Conten joukkue joutuu otteluun rasitteenaan keskiviikkona kärsitty tappio Real Madridia vastaan, jossa joukkueen pelaaminen oli todella heikkoa.
Vahvassa vireessä olevan kotijoukkueen voiton puolesta puhuu myös se, että se pääsee otteluun täysin terveellä kokoonpanolla ja ennakkotietojen mukaan siltä puuttuu vain vara-toppari Filippo Romagna. Myös Inter pääsee otteluun lähes parhaalla miehistöllään.
Coolbet-sivusto tarjoaa kohteelle Sassuolo +1 peräti 2,15 kerrointa. Tämä on selkeä ylikerroin, kun katsoo joukkueiden viimeaikaisia otteita ja sitä, kuinka hyvin Sassuolo on pelannut vastustajasta huolimatta. +1 -merkintä tarkoittaa sitä, että vaikka ottelu päättyisi tasan, osuisi kohde silti maaliin.