ti 26.01. klo 18:30

SaiPa - Ässät

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Paremmin levännyt Ässät ennakkosuosikkina illan otteluun

Tiistaina sarjan häntäpäähän kuuluvat SaiPa ja Ässät kohtaavat Lappeenrannassa. Molempien joukkueiden esitykset on vaihdelleet suuresti eikä kunnollista tasaisuutta ole löytynyt. Ässät kuitenkin on ollut joukkueista vakuuttavampi ja lähtee otteluun ennakkosuosikkina.

Vuoden vaihteessa SaiPa onnistui voittamaan kolme ottelua peräkkäin, mutta sen jälkeen on seurannut neljän ottelun tappioputki. Viimeisin häviö tuli väsynyttä ja vaisua JYPiä vastaan lukemin 2-4. Maaliodottaman suhteen SaiPa kuitenkin oli vahvempi kyseisessä ottelussa, mutta pisteille asti se ei riittänyt. Mitä tulee päästettyyn maaliodottamaan koko kauden ajalta on SaiPa kyseisen tilaston hännillä. Viime peleissä myös hyökkäyspeli on takkuillut eikä SaiPa ole päässyt maaleilla juhlimaan. SaiPan onneksi myös Ässiä vastaan on luotu runsaasti maaliodottamaa, joten maalipaikkoja luulisi syntyvän.

Ässien pelaamisen taso vaihtelee illasta toiseen todella paljon. Viimeisistä kolmesta ottelusta on saldona murskatappio HIFK:ta vastaan, 4-1 voitto Sportista ja viimeisimpänä ansaittu häviö JYPin vieraana. Läpi kauden Ässät on kamppaillut puolustus- ja maalivahtiosaston vaikeuksien kanssa, mutta ajoittain puolustuspelaaminen on osoittanut paranemisen merkkejä. Edelleen Ässät päästää todella paljon maaleja, mutta SaiPan vaisua hyökkäystä vastaan se tuskin totaalisen tulituksen kohteeksi joutuu.

Kummankaan joukkueen pelivire ei ole erityisen hyvä, mutta huomattavasti vahvemman hyökkäyspelaamisen johdosta etu kääntyy selkeästi vieraille. Ässät pääsee otteluun myös paremmin levänneenä, joten luisteluvoimaa luulisi riittävän. Pelivalinnaksi nostetaan Ässien voitto varsinaisella peliajalla ja myös pieni kokeilu Ässien tasoitusvedon puolesta.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta