Jukureiden ja Ässien välillä jälleen mahdollisuus maalijuhliin
Keskiviikkona Jukurit saa vastaansa Ässät. Jukurit sai tiistaina varmasti itseluottamusta korottavan voiton SaiPan vieraana, kun puolestaan Ässille ottelu on viikon ensimmäinen. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa maaleista päästiin nauttimaan oikein urakalla, kun jatkoajalle mentiin lukemissa 5-5.
Jukurit on ollut viime aikoina pahasti vaikeuksissa, joten 2-1 voitto SaiPaa vastaan tuntuu varmasti hyvältä, varsinkin kun omissa on soinut todella kovalla tahdilla edellisissä otteluissa. SaiPa keräsi maaliodottamaa noin puoli maalia enemmän, mutta kahdella ylivoimamaalilla Jukurit sai hieman kaunisteltua vierastilastoja. Kotona Jukurit on pelannut selvästi paremmin, mutta Ässiä vastaan puolustus joutuu jälleen koetukselle.
Ässien peliesitykset on viime aikoina vaihdelleet suuresti. Kolmesta edellisestä ottelusta saldona on tappiot JYPiä ja SaiPaa vastaan, mutta viimeisimpänä Ässät onnistui kaatamaan Ilveksen lukemin 4-1. Maalintekotaitoa Ässiltä löytyy, mutta ongelmat tulee esille omassa päädyssä. Ässät on ajoittain onnistunut saamaan puolustuspeliä parempaan suuntaan, mutta pysyvää parannusta ei ole toistaiseksi nähty. Alivoima on ollut sarjan toiseksi heikointa eikä myöskään maalivahtiosastolta ole löytynyt Ässille pelastajaa.
Ässät lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta vaikka ottelu pelataan ilman yleisöä kannattaa Jukureiden kotimenestys ottaa huomioon. Peli-ideaa lähdetään hakemaan kuitenkin runsasmaalisuudesta. Ässät on toistaiseksi ollut sarjan runsasmaalisin joukkue eikä kummankaan osapuolen puolustuspeli ole herättänyt luottamusta. Jukurit on jäänyt vähille maaleille viime otteluissa, mutta osasyynä on ollut hyvin puolustavat vastustajat. Ässät ei kuulu kyseiseen ryhmään.