Classique tarjoaa tuttuun tapaan tunteita ja panoksia Marseillen sekä PSG:n välillä
Ranskan Ligue 1:ssa nähdään 100’s ”Classique”, kun Marseille isännöi Paris Saint-Germainia. Aiemmin kaudella nähtiin melkoista ylikiehumista joukkueiden välillä, mutta paljon on muuttunut siitä. Marseillen mestaruushaaveet on romutettu ja PSG:n enemmän kuin elossa. Samalla ovat valmentajat vaihtuneet. Miltä tuleva Classique näyttää?
Marseillen aikaisempi päävalmentaja Andre Villas-Boas päätti erota. Väliaikainen valmentaja Nasser Larguet meinasi saada unelmalähdön, mutta Marseillen puolustus suli lopulta. Arkadiusz Milik osui kertaalleen, mutta hän on sivussa tulevasta ottelusta.
Marseille toivottaa kuitenkin tervetulleeksi jälleen Leonardo Balerdin, Pape Gueyen, Michael Cuisancen ja Saif Eddine-Khaoui. Gueye ja Balerdi nähdään kenties avauksessa. Valentin Roniger potee nivusta ja Morgan Sansone siirtyi Aston Villaan.
PSG:llä on sen sijan Neymar takaisin, mutta hän ei ole sata pinnainen. Marco Verratti ja Abdou Diallo potevat/ovat poteneet koronaa. Colin Dagba satutti reittään, joten Alessandro Florenzi avaa. Juan Bernat on myös sivussa, kuten myös Ander Herrera. Kelyor Navas on kenties myös sivussa ottelusta. Neymarin ja Verrattin tilanteet kiinnostavat eniten. He ovat molemmat 50/50. Marquinhosilla on myös ollut hieman pientä vaivaa.
Classique on erityinen ottelu ja pelaajat tietävät sen. Mauricio Pochettino on kokenut ottelun aiemmin urallaan, mutta tällä kertaa peräsimessä. Hän on kenties pakosta peluuttanut viime aikoina 4-2-2-2/4-4-2-muotoa ja Marseille lähtee todennäköisesti tiiviillä 4-4-2-muodolla.
Poissaolot ovat vielä todella auki, joten aivan liikaa ei tasoitukset kiinnosta. Pelivalinta otteluun on alle 3.5 maalia. Syyskuussa nähty peli tarjosi vain yhden maalin, mutta 5 punaista korttia. Maaleja nähdään todennäköisesti hieman enemmän, mutta luottoa on siihen, että lukemat pysyisivät kauniina.
Marseillen puolustus on ollut viime aikoina kuraa, mutta mikään ei sytytä kuten PSG. Verratti ja Neymar voivat pilata odotusarvoa – se jää kuitenkin vielä nähtäväksi. Toivottavasti ottelusta tulisi viihdyttävä, mutta huippupaikat loistaisivat poissaolollaan. Kylian Mbappe ja kumppanit osaavat yleensä viimeistellä. Kaikki riippuu siitä kauan Marseille roikkuu mukana/tuntevat, että mahdollisuus pisteeseen.
