su 07.02. klo 22:00

Dallas Stars - Chicago Blackhawks

star-iconhalf-star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Kevin Lankinen on ottanut tiukan otteen ykkösvahdin paikasta

Sunnuntai-iltana loistavan alun saanut, mutta sittemmin hieman rauhoittunut Dallas Stars saa vastaansa Chicago Blackhawksin. Chicago puolestaan on alun vaikeuksien jälkeen ajoittain esiintynyt rajalliseen materiaaliin nähden varsin hyvin. Maalilla Kevin Lankinen on ollut suuri syy vieraiden hyviin otteisiin.

Dallas on kerännyt kahdeksasta ottelusta 11 pistettä maalieron ollessa 32-21. Neljästä edellisestä ottelusta Carolina Hurricanesia ja Columbus Blue Jacketsia vastaan saldona on ainoastaan yksi voitto, kun oman maalin vartiointi on ollut hieman kateuksissa. Hyökkäyspeli on toiminut hyvin ja sitä on ollut johtamassa Joe Pavelski tehden kahdeksassa ottelussa tehopisteet 7+8. Dallas on materiaalilta joukkueista parempi ja lähtee myös illan otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Maalilla oletettavasti aloittaa kakkosvahti Jake Oettinger.

Chicago puolestaan väläytteli jo alussa hieman kykyjään, vaikka silloin heikko maalivahti- ja puolustuspelaaminen ei pisteitä tuottanut. Nyt kuitenkin 12 ottelusta on kertynyt saman verran pisteitä maalieron ollessa 35-39. Viimeisistä kolmesta ottelusta Chicago on voittanut kaksi ja samalla Lankinen on ottanut kovan otteen ykkösvahdin paikasta. Materiaali on rajallinen, mutta etenkin hyökkäyssuuntaan Patrick Kanen johdolla tulivoimaa löytyy, vaikkakin se on jakautunut melko kapealle sektorille.

Dallasin ennakkosuosikin asemaa ei käy kiistäminen, mutta myös vieraat on väläytelleet osaamistaan. Peli-ideaa lähdetään hakemaan runsasmaalisuudesta ja pieni veto otetaan myös vieraiden menestymisen puolesta. Dallas on parhaimmillaan erittäin tiiviistä puolustava joukkue, mutta viime aikoina se on hieman rakoillut. Molempien joukkueiden kärkiketjuista löytyy tulivoimaa sekä ylivoimapeli on ollut molempien osalta hyvin hallussa.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta