Vierailija on aliarvioitu kertoimissa! TPS vakuuttaa vahvemmin kuin Ilves
Ilveksen tähti on ollut laskeva jo pidemmän aikaa, mutta joukkue onnistui edellisellä kierroksella nappaamaan voiton hyvävireistä KalPaa vastaan. TPS palasi niin ikään voittojen tielle ja sen pelaaminen on tällä hetkellä kokonaisvaltaisesti tamperelaisia vakuuttavampaa. Vierailija on kertoimissa merkittävä altavastaaja, mikä herättää kysymyksiä.
Kotijoukkue Ilves on Liigassa kymmenen ottelun kuntopuntarilla kuudenneksi heikoin joukkue Liigassa. Pisteitä on tullut keskimäärin ainoastaan yksi ottelua kohden. Tähtipelaajat lähtivät Pohjois-Amerikkaan, mikä on näkynyt kiistatta myös maalipaikkojen luomisessa ja viimeistelyssä. Tupsukorville kymmenen kamppailun otannalla ottelukohtainen keskiarvo maalimäärän osalta on tasan kaksi osumaa – siis merkittävästi alempi kuin viime vuoden puolella. Erikoistilannepelaaminen on niin ikään heikentynyt.
Toisaalta isännän puolustuspelaaminen ei ole parantunut ja sille on tehty 33 maalia vain kymmenessä ottelussa. Hyökkäyspään tehojen katoaminen tuo myös alakerran ongelmia tehokkaammin esille. TPS on Ilvestä kurinalaisempi ja hiljattaisten esitysten osalta myös tehokkaampi, minkä lisäksi turkulaisten tekeminen on parantunut myös erikoistilanteissa.
Kummankaan joukkueen loukkaantumistilanteissa ei ole muutoksia, joten vieraille tarjotut kertoimet houkuttelevat. TPS voitti edellisottelussaan Ässät kotonaan 3–0-numeroin ja Ilves kukisti lukemin 3–2 KalPan. Voitostaan huolimatta Ilveksen suunta on ollut jo pidempään alaspäin, mutta vieraiden esityksiä voi sanoa jopa nousujohteisiksi ja pirteiksi. Nostetaan kupongille tiistaina lopullinen vierasvoitto.