Londonilla on hyvät mahdollisudet saada peli kulkemaan uudistuneella rosterilla
Illan ensimmäisessä ottelussa LA Guerrillas saa vastaansa alku kaudesta rämpineen ja suuria muutoksia kokeneen London Royal Ravensin. Guerrillas lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta uudella rosterilla London on ainakin paperilla kilpailukykyinen nelikko.
Guerrillasin ensimmäinen Stage ei ollu erityisen hyvä, mutta toisaalta myöskään odotukset ei olleet korkealla. Ajoittain se kuitenkin näytti iskukykyään ja esimerkiksi 3-0 voitto LA Thievesiä vastaan oli loistava suoritus. Respawneissa, eli hardpointissa ja controlissa se ei ole loistanut, mutta search and destroyssa se on väläytellyt taitojaan ja sillä on potentiaali nousta taistelemaan parhaan joukkueen tittelistä kyseisessä pelimuodossa. Vivid oli viime vuonna yksi säväyttävimmistä pelaajista sndssä ja häneltä odotetaan paljon myös tänä vuonna. Hardpointissa Guerrillasin paras kartta on ollut Crossroads, mutta se poistettiin valikoimasta.
Londonin ongelmat alkoi jo ennen kauden alkua, kun avausnelikkoon suunniteltu Zer0 ei päässyt mukaan joukkueen toimintaan maailmalla vallitsevan tilanteen vuoksi. Zer0a korvaamaan hankittiin Alexx, joka joutui siirtymään sivuun henkilökohtaisista syistä ja hänen tilalle tuli Zed. Viimeisin muutos tuli vähän aikaa sitten, kun lainalla ollut Parasite korvattiin Challengersseissa hyvin pelanneella PaulEhxllä. Joukkue on nyt päässyt tovin harjoittelemaan yhdessä ja harjoitusten perusteella nelikon pelaaminen on ollut hyvällä tasolla etenkin respawneissa. Tällä hetkellä joukkueen roolitus pitäisi olla kunnossa ja respawneissa siltä voidaan odottaa hyvää suorittamista. Suuri ongelma on ollut snd, jonka parantamiseen London on varmasti käyttänyt aikaa.
Londonin tilanne on haastava arvioida, sillä se voi olla joko täysi tuho, tai suuri menestys. Vetojen osalta luotetaan tällä kerralla jälkimmäiseen. Respawneissa Londonilla on hyvät saumat iskeä, mutta sndlle ei kannata liikaa odotuksia asettaa. Pelivalinnaksi nostetaan London +1,5 tasoituksella, joka siis vaatii vähintään kahden kartan voittoa.