ti 23.03. klo 01:30

Minnesota Wild - Anaheim Ducks

star-iconstar-iconhalf-star-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Palaako Minnesota voittokantaan? Tarjottimella rampa ankka

NHL:n ensi yön ottelukierroksella nähdään kohtaaminen Minnesota Wildin ja Anaheim Ducksin välillä. Minnesota on yksi NHL:n alkukauden suurimmista yllättäjistä. Joukkueesta ennakoitiin tiskirättiä, mutta tätä vauhtia Wild on menossa heittämällä pudotuspeleihin. Uskomme Minnesotan olevan vahvoilla myös Anaheimia vastaan, ja pelivalintamme onkin Wildin kotivoitto.

Minnesota on kahden ottelun tappioputkessa, jonka joukkue haluaa varmasti katkaista. Miehistönsä terveeksi saanut Colorado Avalanche pöllytti Wildia kahdesti, ensin 5-1 ja sitten 6-0 lukemin. Normaalisti Minnesota on kuuluisa erinomaisesta puolustuspelistää, mutta joukkue ei vain mahtanut mitään Coloradon tasoisen vastustajan edessä. Koko alkukauden aikana Minnesota on päästänyt vain 75 maalia. Lukema on kolmanneksi pienin koko divisioonassa.

Anaheim puolestaan on ollut kaudessa juuri sellainen kynnysmatto kuin odottaa osattiinkin. Joukkue on divisioonan viimeisenä. Maaleja on tehty vähiten ja päästetty eniten. Entisen menestysjoukkueen runko on vanhentunut käsiin, eikä vuosien saatossa ole löydetty korvaavia pelaajia tilalle. Anaheimin on vaikea saada kentälle edes kolmea NHL-tason hyökkäysketjua kasaan. Joukkueen peli-ilmekin on lannistunut toisin kuin Minnesotan, joka on selvästi saanut voimaa odotusten ylittämisestä.

Minnesota ja Anaheim ovat kohdanneet kahdesti aiemmin tällä kaudella. Molemmat ottelut menivät Minnesotan nimiin yhdistetyllä maalierolla 8-2. Wild sai kummassakin ottelussa enemmän ja laadukkaampia maalipaikkoja. Uskomme saman laulun jatkuvan ensi yönä, ja raapustamme vetokupongille ykkösen Minnesotan kotivoitolle.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta