Päättyykö Ufan kausi suoraan neljässä kamppailussa?
Ak Bars Kazan sysäsi Salavat Julajev Ufan kuilun partaalle KHL:n itäisen konferenssin puolivälierissä, kun joukkue nappasi ottelusarjan kolmannen voittonsa 1–2-lukemin. Ufa on hävinnyt kaikki ottelusarjan kolme kohtaamista ja nyt selkä seinää vasten taistelevalta joukkueelta vaaditaan pienimuotoista ihmettä.
Ufa on kaatunut täysin omaan tehottomuuteensa. Joukkue on onnistunut maalinteossa ottelusarjan kolmessa kohtaamisessa vain kolmesti. Vielä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella pisteitä kovaan tahtiin nakuttaneet Teemu Hartikainen, Sakari Manninen ja Markus Granlund on pidetty pisteittä, eikä apua maalien muodossa ole tullut myöskään Ufan alemmilta hyökkäysketjuilta. Todella huolestuttavaa Ufan kannalta on, että joukkue tuotti vain 18 laukausta Kazanin maalia kohden edellisessä kamppailussa kotikaukalossaan.
Kazan tiedettiin pudotuspelien alla laadukkaaksi joukkueeksi, mutta ryhmän dominointi on tullut silti yllätyksenä. Joukkueen tiivis puolustuspelaaminen on jättänyt Ufan hyökkäyksen täysin aseettomaksi. Kazanin ei tarvitse muuttaa omassa pelissään juuri mitään, kun joukkue lähtee hakemaan ottelusarjan katkaisevaa voittoa. Mustia pilviä joukkueen päälle luo maalivahti Timur Bilyalovin loukkaantuminen aivan kolmannen kamppailun loppuhetkillä. Adam Reideborn on kuitenkin äärimmäisen laadukas maalivahti, eikä Bilyalovin loukkaantuminen tule olemaan ottelusarjan kannalta merkittävä tekijä.
Ufan hyökkäyksestä ei ole ollut vastusta Kazanin tiiville puolustukselle. Ufa on ollut kolmessa ottelussa täysin aseeton ja saman voi odottaa jatkuvan myös neljännessä kamppailussa. Pelivalinnaksi nostetaan Kazanin voitto jatkoaika mukaan lukien.