ti 23.03. klo 21:00

Northampton - Oxford

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Oxford pitää nousuhaaveista tiukasti kiinni!

Tiistaina vasta odotellaan MM-karsintojen alkua, joten otetaan katsaus Englannin liigan alempiin kerrostumiin. Kolmannella sarjatasolla League Onessa pelataan viikolla muutama rästiottelu, joista peli-idea löytyy Northamptonin ja Oxfordin välisestä ottelusta.

Northamptonin taival kolmannella sarjatasolla on ollut tällä kaudella kivikkoinen ja Cobblers on suorassa putoamisvaarassa. Syynä tähän on erityisesti tulivoiman puute, sillä joukkue on tällä kaudella ollut sarjan tehottomin yhdistelmä. Tehottomuus oli murheenkryyninä myös viikonloppuna, kun keskikastin Crewe kävi hakemassa pisteet Keski-Englannista. Merkittäviä poissaoloja isännillä ei ole.

Myös Oxford kärsi viikonloppuna tappion ja nousukarsintapaikka nitkahti askelta kauemmaksi. Joukkueella on kuitenkin pari rästipeliä ja kaikki on vielä omissa käsissä. Oxfordin suurin ongelma kauden aikana on ollut tasaisuuden puute – hyvän ja huonon päivän ero on liian suuri. Oxford voitti Northamptonin kotonaan joulukuussa 4-0. Myös vieraiden kokoonpanotilanne on hyvä.

Oxfordin tekeminen on selkeästi paremmalla tasolla kuin Northamptonin ja pelisuositus tähän matsiin on vierasvoitto – Oxfordin vierassaldo on koko kauden mittakaavassa sangen mallikas.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta