Jääkö Columbus taas totaalisesti jalkoihin? Carolina Hurricanesin ylivoima on jo koko sarjan parasta!
Carolina Hurricanes heräsi horroksestaan edellisessä Columbus-kohtaamisessaan. Nyt vuorossa on jo neljäs keskinäinen kamppailu peräkkäin. Kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa hurrikaanipaitojen ongelmana oli lähteä turhan herkästi John Tortorellan joukkojen kävelemiseen mukaan. Jos luonne säilyy kuitenkin viimeisimmän mittelön kaltaisena, vierailla ei pitäisi olla mitään hätää.
Columbus Blue Jacketsin suuri ongelma on pelinopeudessa, mutta toisaalta se on taitava peittämään heikkoutensa jäädyttämällä ja sulkemalla pois vastustajan vahvuuksia. Tuleva ottelu on ryhmälle jo neljäs peräkkäinen Carolinaa vastaan ja kaikkien yllätykseksi kaksi ensimmäistä se myös voitti. Perättäisissä 2–3-jatkoaikatappioissaan Hurricanesin antoi ajoittain liikaa kiekonhallintaa Tortorellan nipulle, jolloin se pääsi hallinnoimaan virtausta kiekon kanssa.
Jos Carolina viimeistä edeltäneissä otteluissa lähti kävelyyn mukaan, samaa ei tapahtunut viimeisimmässä kohtaamisessa karavaanin siirryttyä Columbukseen. Hurricanes oli löytänyt lääkkeitä ongelmaansa ja pelaaminen näytti todella hyvältä. Vieraiden on jatkettava aktiivisella otteella, sillä erityisesti isäntien heikossa alakerrassa on potentiaalia kovan luokan munauksiin kiekollisena. Mikäli hurrikaanipaidat jaksavat paineistaa vahvasti edes kahden erän verran, voi taulu tarjoilla rumia lukemia ottelun jälkeen.
Carolinan ylivoimapelaaminen on parasta koko NHL:ssä, minkä lisäksi se mahtuu kymmenen kärkeen myös alivoimalla. Columbus puolestaan on molemmilla tilastoilla kuuden huonoimman joukkueen joukossa. Erikoistilanteilla voi olla jälleen kerran iso rooli, erityisesti jos pelaaminen tasakentällisin ajautuu jälleen osin isäntien toiveiden mukaisesti kyttäilyksi ja nysväilyksi. Pelivalinnaksi nostetaan vierasvoitto, jolla saadaan kätevästi taskuntäytettä kaksinkertaisella palautuksella.