Minnesota antoi todellisen myrskyvaroituksen!
Illan toisessa ottelussa hallitseva mestari Dallas Empire saa vastaansa uutta alkua hakevan Minnesota Rokkrin. Dallas on ollut tällä kaudella odotettua hieman vaisumpi, mutta kyseessä on silti todella laadukas joukkue. Minnesota haki uusia tuulia kokoonpano muutoksella ja avausottelu uudella nelikolla meni paremmin kuin hyvin.
Dallasista odotettiin jälleen sarjan parasta joukkuetta, mutta toistaiseksi sitä on vaikea laittaa edes top3. Ensimmäisessä Majorissa se sijoittui toiseksi, mutta ero Atlanta FaZeen oli todella selvä. Shotzzy, Huke ja iLLeY muodostaa todella nopean ja yksilötaidoltaan poikkeuksellisen kolmikon ja Huke on ollut toistaiseksi yksi tämän kauden parhaista pelaajista. Dallas ei ole hävinnyt kuin kolmesti ja niistä kaksi kertaa FaZea vastaan, mutta sellaista dominointia siltä ei ole nähty mitä olisi voinut odottaa. Viimeisin esimerkki on Seattle Surgea vastaan pelattu ottelu, jossa vastoin odotuksia se joutui taistelemaan viiden kartan verran. Suuri ero FaZeen tulee search and destroyssa, jossa Dallasin pelaaminen on tökkinyt yllättävän paljon. Se on voittanu 9/18 sndstä ja Seattlea vastaan molemmat snd voitot tuli lukemin 6-5.
Minnesota lähti kauteen isoin odotuksin, mutta myös huolenaiheet oli ilmoilla ja ne myös on tulleet esiin. Joukkueen roolitus ja pelinopeus ei toiminut edellisellä nelikolla, joten MajorManiak sai väistyä ja hänen tilalleen tuli nuori ja äärimmäisen lupaava Standy. Avausottelu uudella kokoonpanolla oli paljon parempi mitä olisi voinut kuvitella, kun Minnesota suorastaan murskasi huippujoukkue OpTic Chicagon. Standyn nopea SMG pelaaminen toi selvän muutoksen joukkueeseen ja Priestahh pääsee pelaamaan itselleen ominaisempaa FLEX roolia. Snd on ollut Minnesotan selkeä vahvuus läpi kauden, mutta hardpointissa se on ollut ongelmissa. Se kuitenkin murskasi OpTicin hardpointissa lukemin 250-81, joten odotukset Dallasia vastaan on kovat. Standyn debyytti oli fantastinen ja hänen tappojen ja kuolemien välinen suhde 1.52 oli selvästi suurin mitä yhdeltäkään debytantilta ollaan nähty viimeisen kahden kauden aikana.
Perustasoero on selvästi Dallasin hyväksi ja se lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta Minnesota antoi edellisessä ottelussa todellisen myrskyvaroituksen. Pelivalintaa lähdetään kuteinkin hakemaan ainoastaan Minnesotan snd voitosta, jossa on selvästi eniten etua tarjolla.