Mlb-kausi starttaa. Brewers ja Twins ottavat toisistaan mittaa tasaiseksi ennakoidussa matsissa!
Milwaukee Brewers ja Minnesota Twins avaavat kautensa American Family Fieldillä. Vastakkain asettuu kaksi vahvaa, pudotuspelitaistoihin ennakoitua joukkuetta ja kertoimienkin puolesta tästä pelistä odotetaan varsin tasaista. Molemmat jengit lähtevät peliin spring trainingin jälkeen luonnollisesti ykkösrostereillaan.
Kotijoukkue Brewersin viime kausi oli pettymys. Joukkue sijoittui runkosarjan loputtua National Leaguessa sijalle 8. ja putosi odotetusti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella viime vuoden mestari Los Angeles Dodgerssille heti kahdessa pelissä. Etenkin joukkueen suurimman tähden Christian Yelichin kausi meni täysin penkin alle hänen lyötyään vain 12 kunnaria. Tätä edeltävällä kaudella näitä syntyi huimat 44 kappaletta. Yelich ei ollut ainoa syy joukkueen surkeaan lyöntipeliin, sillä koko Brewerssin löyntipeli kuului aivan sarjan häntäpäähän. Avauspäivän startteri Brandon Woodruff on kotijoukkueen luottomiehiä, mutta jää nähtäväksi saako hän tässä pelissä tarpeeksi lyöntitukea.
Twinssin lähtötilanne on tähän kauteen toistaa samaa kaavaa parin viime vuoden kanssa, joukkue rankataan ennakoissa korkealle, mutta mestaruustaistot ovat jääneet viime vuosina haaveiksi. Viime kaudella Twins putosi ensimmäisellä kierroksella Houston Astrosille niin ikään kahdessa ottelussa. Runkosarjassa Twins kuului sisäpelissä sarjan keskikaastiin, mutta ulkopelissä se sijoittui koko sarjan kärkipäähän. Viime kaudelle Twinssiin Dodgerssista siirtynyt Kenta Maeda pelasi loistavan kauden ja jatkaa nyt joukkueensa ykkösyöttäjänä.
Peli on ennakoitu todella tasaiseksi ja kertoimetkin ovat lähes tasabookkina. Twinssin koko rosterin syvyys ja aavistuksen pieni syöttäjäetu kuitenkin kääntävät kelkan vieraiden puolelle. Valitaan lapulle vieraiden lopullinen voitto.