Kiekko-Vantaa saattaa Peliitat kesälomille!
Mestiksen pudotuspeleissä on menossa villi kortti -kierros, jossa haetaan ensimmäisiä pudotuspelivastuksia kärkijoukkueille. Tiistaina Heinolan Peliitat matkasi pitkästä aikaa ensimmäiseen pudotuspeliinsä Vantaalle, mutta joukkue puristi mailaa väärässä paikassa ja tuloksena oli lohduton selkäsauna.
Kiekko-Vantaa on monena kautena ollut rosteriinsa nähden Mestiksen alisuorittaja, ja tänäkin vuonna olisi käytettävissä olevalla miehistöllä voinut odottaa runkosarjassa parempaa menestystä. Tiistaina ensimmäisen pudotuspelin alku ei antanut odottaa ihmeitä, mutta jatkossa vantaalaiset läpäisivät Peliittojen puolustuksen kerta toisensa jälkeen ja ottelu oli käytännössä ohi kahden erän jälkeen.
Vaikka Peliitat pääsi viimeisen erän pelailussa avaamaan maalitilinsä, kävi hyvin selväksi, että Samuel Jukuria on vaikea ohittaa tällä hetkellä. Peliittojen kausi on kuitenkin ollut hieno kasvutarina: täksi kaudeksi sekavissa tunnelmissa kasattu lauma nuoria pelaajia hitsaantui kauden aikana oikeaksi jääkiekkojoukkueeksi ja lunasti paikan pudotuspeleissä.
Tällä hetkellä Kiekko-Vantaan asettama rima vaikuttaa kuitenkin olevan liian korkealla, ja vieraspeliin laitetaankin panosta sen puolesta, että Peliittojen kesäloma alkaa päätössummerin soidessa.