Onko Stadin derby HJK:n heiniä vai onko IFK:n vuoro yllättää?
HIFK ja HJK iskevät yhteen kauden toisessa Stadin derbyssä. Nyt on vuorossa Suomen Cupin puolivälierä eli seuraavat derbyt nähdään Veikkausliigan puolella. HJK voitti kauden avauskohtaamisen 2-1 Roope Riskin ja Santeri Väänäsen osumilla. Nyt näyttämönä on Jätkäsaaren sisähalli, jossa IFK on koko talven harjoitellut, joten pientä olosuhde-etua on tähtirinnoille laskettava.
Klubilla on muutama avainpoissaolo, sillä Jair, Valtteri Morén, Kevin Kouassivi-Benissan ja Bubacar Djaló eivät ole pelikuntoisia. Daniel O’Shaughnessy oli Huuhkajien matkassa, joten maitohappoa on jonkin verran pohkeissa. Janne Saksela siirtyi äskettäin Klubin paitaan, joten Kouassivi-Benissanin poissa ollessa nähtäneen Saksela jopa alusta asti kehissä.
HIFK:n kevät on sujunut hankalissa merkeissä, sillä koronatartuntojen takia joukkue joutui karanteeniin ja pääsi pelaamaan vasta viime sunnuntaina neljännesvälieräpelinsä RoPS:ia vastaan. Loukkaantumisia ei onneksi ole montaa – Tiquinholla on alla pitkä kuntoutusjakso, mutta paluu kentille alkaa lähestyä.
Kupongille sipaistaan IFK:ta +1,5:n tasoituksella. Karanteeni on jo takanapäin ja joukkue on nyt saanut harjoitella rauhassa lauantaita varten. Klubilla on tärkeitä miehiä sivussa ja halliolosuhteista IFK saa pientä etua. Helmikuun derby oli tasainen eikä vielä näin huhtikuussa ole syytä odottaa edes HJK:n pelin olevan täysin uomissaan. Panostaa voi kohtalaisen rohkeasti.