Nashville on noussut loistavaan lentoon!
Keskisen divisioonan toisessa prime time -ottelussa loistavaan vireeseen päässyt Nashville Predators isännöi laskusuunnassa olevaa Chicago Blackhawksia. Chicago oli pitkään tulosten osalta kaksikosta vahvempi, mutta kauden edetessä ja varsinkin viime aikoina Nashville on painanut kaasua ja tällä hetkellä viimeisestä paikasta pudostuspeleihin käydään todella kovaa taistelua. Kumman joukkueen maalilta löytyy sankari illan päätteeksi?
Nashvillen alkukausi oli todella vaikea, kun tulosta ei tullut, loukkaantumisia sitäkin enemmän ja pelaajien kauppaaminen nousi jo otsikoihin. Nashvillen nousu alkoi kuitenkin 4-1 voitosta Tampa Bay Lightningia vastaan ja samalla myös alkoi suomalaiskaksikon Pekka Rinteen ja Juuse Saroksen loistavat otteet maalilla. Edellisistä kymmenestä ottelusta voittoja on kertynyt kahdeksan ja vaikka pelillinen taso ei ole ollut dominoiva, on se pystynyt pitämään vastustajat aisoissa hyvällä puolustuspelaamisella ja myös ajoittain pahasti takkuillut viimeistely on toiminut tarvittavalla tehokkuudella.
Chicagolla pelillinen taso ei ole missään vaiheessa ollut aivan huipulla, vaikka se on onnistunut keräämään pisteitä hyvän määrän. Hyökkäyssuuntaan ratkaisijoita on vähän, mutta toisaalta Patrick Kane ja Alex DeBrincat pystyvät kantamaan joukkuetta tiettyyn pisteeseen asti. Huippulupaus Kirby Dach on vasta palannut kaukaloon pitkän loukkaantumisen jälkeen, mutta parhaaseen vireeseen pääseminen ottaa varmasti aikansa. Maalilla Kevin Lankisen suoritukset on usein mittarina sille, miten hyvin Chicago pärjää. Kahdessa edellisessä ottelussa vastassa oli Carolina Hurricanes ja ensimmäisen Chicago onnistui voittamaan, mutta pitkälti ainoastaan Lankisen loistavien otteiden ansiosta.
Nashville hävisi edellisen ottelun, mutta sillä on hyvä mahdollisuus hakea jatkoa loistavalle vireelle Chicagon kustannuksella. Sen suurempaa dominointia kotijoukkueelta ei välttämättä kannata odottaa, mutta toivotaan paremman perustekemisen riittävän voittoon tulevana yönä ja nostetaan pelivalinnaksi Nashvillen lopullinen voitto.