Nöyryyttääkö Colorado taas Arizonaa?
Colorado Avalanche ja Arizona Coyotes ottavat toisistaan mittaa ensi yön NHL-kierroksella. Aiemmin tällä kaudella Avs on ollut Arizonalle tyly vastustaja. Pelivalintamme onkin, että Colorado voittaa ottelun vähintään kahdella maalilla. Veto siis osuu, jos ottelu päättyy esimerkiksi 3-1, 4-2 tai 6-1 lukemiin.
Colorado on tällä hetkellä NHL:n kuumin joukkue. Viimeisistä kymmenestä matsistaan seura on voittanut seitsemän. Joukkueella oli parhaimmillaan lähes kuukauden putki, jonka aikana se ei kertaakaan jäänyt kokonaan pisteittä. Tuo putki murtui hiljattain tappiossa Minnesotaa vastaan, mutta sen jälkeen Avs on saanut taas kasattua rivinsä ja palannut omalle tasolleen.
Arizona ja Colorado ovat kohdanneet toisensa seitsemän kertaa tällä kaudella. Otteluista viisi on päättynyt Avsin voittoon. Viimeksi joukkueet kohtasivat 1. huhtikuuta. Tuolloin Colorado takoi taululle murskalukemat ja nappasi 9-3 voiton.
Tällä hetkellä Colorado on ykkössuosikki Stanley Cup -mestariksi. Arizona puolestaan lukeutuu divisioonan heikoimpiin joukkueisiin, jonka saatetaan nähdä tyhjentävän pelaajistoaan vielä siirtotakarajalla. Näin ollen pelivalintamme on Coloradon vähintään kahden maalin voitto.