Dallasille tarjolla tärkeitä pisteitä pudotuspelihaaveita ajatellen!
Ensi yönä Dallas Stars ja Florida Panthers asettuvat jälleen vastakkain. Kaksikko kohtasi 10.4. Dallasin viedessä voiton lukemin 4-1 ja tuon jälkeen vieraat sai pienen huilitauon, mutta kotijoukkue pelasi yhden ottelun tällä välillä. Dallasin loppukiri kohti pudotuspelejä ei ole täysin lähtenyt käyntiin, kun puolestaan vieraat taistelee sijoista 1-3.
Dallasin kausi on ollut odotuksiin nähden heikko eikä joukkue ole saanut kunnollista rytmiä pelaamiseen ja sitä kautta pidempiä voitollisia jaksoja. Perustaso joukkueella on kuitenkin hyvä ja puolustussuuntaan peli kulkee usein loistavasti, mutta siitä huolimatta tulokset on jättäneet parantamisen varaa. Edellisessä ottelussa Dallas menetti pisteen kilpakumppani Nashvilleä vastaan, vaikka esitys oli ihan kelvollinen.
Floridan kuuden ottelun voittoputkea on seurannut nyt kolme peräkkäistä tappiollista ottelua. Vastassa on ollut Dallasin lisäksi Carolina Hurricanes, joten sinäänsä yllätyksen tappiot ei ole tulleet. Florida on esiintynyt tällä kaudella yli odotusten ja katseet on jo pitkälti pudotuspeleissä, mutta parannettavaa vielä löytyy aivan kärkijoukkueisiin nähden. Florida haki siirtotakarajan umpeutuessa vahvistuksia istelleen ja yksi heistä on Nikita Gusev, josta on jo povailtu Aleksander Barkovin uutta tutkaparia. Gusevin sopeutuminen Floridan pelityyliin selviää kuitenkin vasta ajan kuluessa.
Florida on ollut kuluneella kaudella kaksikosta vakuuttavampi, mutta Dallasin usein melko tasapaksun ja puolustusvoittoisen pelaamisen takia ottelusta voidaan odottaa erittäin tasaista. Florida on ollut kaksikosta runsasmaalisempi, kun puolestaan Dallasin otteluissa verkko on heilunut vähemmän. Peli-idean osalta lähdetään vähämaalisuuden kautta. Dallasin pelityyli on hieman puolustusvoittoisempi, joten Florida tuskin pääsee nopeaa hyökkäyspeliä vyöryttämään toivomallansa tavalla. Pelivalinnaksi nostetaan alle 5,5 maalia, joka kelpaa nykyisillä kertoimilla lapulle pienellä panostuksella.