Sysääkö TsSKA Omskin suomalaiset kuilun partaalle KHL:n finaaleissa?
TsSKA Moskova nappasi KHL:n finaalisarjan toisen voittonsa, kun moskovalaiset kaatoivat Avangard Omskin 1–2-lukemin. Omsk vei finaalisarjan ensimmäisen kohtaamisen selvästi nimiinsä 1–4-lukemin, mutta tämän jälkeen joukkue on onnistunut kahdessa perättäisessä tappiollisessa ottelussa vain kertaalleen maalinteossa.
Omsk paransi otteitaan sarjan toisesta kohtaamisesta, mutta TsSKA:n puolustus ja moskovalaisten tolppien välissä seissyt Lars Johansson olivat jälleen joukkueelle liikaa. Positiivista Omskin kannalta oli, ettei joukkue ollut yhtä passiivinen kuin edellisessä ottelussa. Tämä näkyi muun muassa kasvaneena laukausmääränä TsSKA:n maalia kohden.
Ensimmäisen ottelun todella vaisun esityksen jälkeen TsSKA on noussut ottelusarjassa kuskin paikalle. Joukkueen puolustuspelaaminen on ollut todella tiivistä ja tulivoimaisesta hyökkäysmateriaalista huolimatta Omskin hyökkäys on ollut todella suurissa vaikeuksissa kahdessa edellisessä ottelussa. TsSKA:n hyökkäyspelaaminen ei kuitenkaan vieläkään ole noussut potentiaalinsa edellyttämälle tasolle.
Omskin kannalta ottelun panoksia ei tarvitse erikseen korostaa. Tappiolla joukkue joutuu matkaamaan selkä seinää vasten Moskovaan. Ottelusarjassa on nähty molemmilta yksi selkeä voitto ja viimeisin ottelu oli todella tasaisen. Tasaisen väännön voi odottaa jatkuvan myös seuraavassa ottelussa. Uskotaan Omskin kuitenkin nostavan tasoaan lähemmäs ottelusarjan ensimmäistä kohtaamista ja pelivalinnaksi nostetaan Omskin lopullinen voitto maukkaalla kertoimella.