Calgary on nöyryyttänyt Montrealia jo kahdesti – onnistuuko kolmas kerta?
Calgary Flames ja Montreal Canadiens ottavat yhteen ensi yönä jo kolmannen kerran putkeen. Kaksi edellistä matsia menivät Calgaryn nimiin. Ensin Flames voitti 4-2 ja seuraavassa 5-2. Uskomme voimasuhteiden pysyvän ennallaan. Pelivalintamme on Calgaryn kotivoitto.
Kahdemmassa aiemmassa kohtaamisessa Calgary hallitsi peliä selvästi. Yhteensä joukkue vei laukaukset nimiinsä 65-52. Pelinhallinta ei näy täysin laukausmäärissä, kun Calgaryn omat kudit painuivat hyvällä prosentilla sisään, eikä jatkotilanteita näin syntynyt.
Montreal on ollut muutenkin viime aikoina vaikeuksissa. Seura on voittanut kymmenestä viime ottelustaan vain kolme. Yksi ongelma on maalivahtiosasto. Ykkösvahti Carey Price on saanut aivotärähdyksen ja on sivussa. Torjuntavastuuta ovat nyt kantaneet Jake Allen ja nuori Cayden Primeau. Primeau on vielä täysi noviisi NHL-tasolla. Allen pelasi erinomaisen alkukauden, mutta viime aikojen kovempi ottelutahti on alkanut näkyä otteissa. Tämä on tuttua hänen aiemmalta uraltaan, kun Allenista yritettiin koulia ykkösvahtia St. Louisissa.
Calgary on viime aikoina ollut loistavassa vireessä. Erityisesti Johnny Gaudreaun herääminen on näkynyt nousseissa maalimäärissä. Montreal sen sijaan on ollut vaikeuksissa. Joukkueiden voimasuhteet näkyivät hyvin viime peleissä emmekä usko minkään muuttuneen. Kupongille raapustamme ykkösen Calgaryn voitolle.