Onko Interille luvassa ylikävely?
Varmasti ensi kaudella takaisin Serie B:hen putoava Crotone saa vieraakseen lauantaina Interin, jolla on jälleen mahdollisuus ottaa askel kohti mestaruutta. Isännät pystyvät lähtemään otteluun paineettomasti, mutta mikään ei estä vieraita ottamasta kolmea pistettä.
Antonio Conten miehistön pelaaminen on ollut kokonaisuudessaan jo pitkään todella vahvaa ja se on pystynyt napsimaan voittoja ja pisteitä myös vähän heikommilla otteilla. Joukkueen rutiini on niin kovalla tasolla, että Crotonen tasoisella miehistöllä ei ole sitä vastaan juurikaan sanomista.
Viime kierroksella nähtiin hyvä esimerkki siitä, että milanolaiset pystyvät napsimaan voittoja myös niin sanotulla “B-pelillään”. Veronasta tullut 1-0-voitto osoitti jälleen sen, että nerazzurrilta löytyy paljon keinoja voittojen ottamiseen.
Crotonen pelaaminen viime kierroksen 4-3-voitosta huolimatta on ollut koko kauden järkyttävällä tasolla ja voitokkaassa kamppailussakin oli hyvin huomattavissa sen heikkous, joka on sen todella heikko puolustuspelaaminen.
Vierasjoukkueelta löytyy niin paljon taitoa hyökkäyksestä, että isäntien puolustuksella ei ole mitään mahdollisuuksia pitää sitä kurissa. Ennen Parma-voittoa Crotone oli hävinnyt kuusi ottelua putkeen ja sen alakerta on vuotanut kuin seula.
Vieraiden voiton puolesta puhuu myös se, että siltä puuttuu pelistä vain Arturo Vidal sekä Aleksandr Kolarov. Inter pääsee näin ollen taistoon lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ja tämä tarkoittaa hikistä iltapuhdetta kotijoukkueelle.
Sinimustat ottavat pelin haltuunsa heti avausminuutista asti ja se vyöryttää hyökkäyksiä monelta eri kaistalta. Vieraat voittavat sekä ensimmäisen puoliajan, että koko ottelun ja tälle kerrointa saa 1,72.