Selkä seinää vasten pelaavalle Dallasille tarjolla kovaa kerrointa!
Dallas Stars alkaa olemaan todella vaikean paikan edessä, sillä se on näillä näkymin jäämässä ulos pudotuspeleistä ja ensi yönä se haastaa vieraskaukalossa kovassa tulosvireessä olevan Tampa Bay Lightningin. Tampa Baylla on edelleen mahdollisuus nousta toiselle sijalle ohi Florida Panthersin, mutta motivaatioetu on selvästi vierailla.
Tampa Bay on voittanut edellisistä kuudesta ottelusta viisi ja ainoa tappio tuli voittolaukausten jälkeen, mutta on hyvä huomioida vastustajien taso, joka ei ole ollut kummoinen. Ainoa pelillisesti vahva joukkue on ollut nimenomaan Dallas, jota vastaan 30.4. pelatusta ottelusta tuli voitto lukemin 3-0. Heikompia joukkueita vastaan suoritustason ei ole tarvinnut olla tapissa, joten se on näkynyt myös varsin tasaisina tuloksina ja intohimottomina esityksinä. Pudotuspelejä ajatellen Tampa Bay on saanut annettua tärkeää lepoa suurta vastuuta kantavalle ykkösvahti Andrei Vasilevskille.
Dallasin loistava loppukiri näyttäisi tyssäävän kovaan loppuohjelmaan, sillä se on tällä hetkellä neljän ottelun tappioputkessa eikä se ole kovia vastustajia vastaan pystynyt suoriutumaan parhaimmillaan. Nashville Predatorsia ja Floridaa vastaan kaksi edellistä ottelua päättyi jatkoaikatappioon ja nyt ero Nashvilleen on jo neljä pistettä, vaikka Dallasilla on edelleen yksi ottelu vähemmän pelattuna. Dallas on ollut pääsääntöisesti puolustussuuntaan vahva ja Jason Robertsonin johdolla hyökkäyksestä on kuoriutunut uusia johtajia.
Tampa Bay lähtee otteluun kiistatta ennakkosuosikkina, mutta viimeisimpien otteluiden heikoista tuloksista huolimatta ei Dallas ole mitenkään suuresti alakynnessä. Vahvalla puolustuspelaamisella se pystyy pitämään tuloksen tasaisena ja hyökkäyksestä löytyy tarvittavat ratkaisijat. Ottelusta voidaan odottaa kovatasoista ja viihdyttävää, vaikka maaleilla ei välttämättä suuremmin juhlita. Nykyisillä kertoimilla Dallasin lopullinen voitto kelpaa keskisuurella panostuksella lapulle.