Karri Rämö palaa TPS:n maalille! Riittääkö tämäkään horjuttamaan Pekka Virran dominoivaa Lukkoa?
Kolmas finaali on koko ottelusarjan kannalta käänteentekevä vääntö, joka pelataan Turussa. TPS oli välierissä kotijäällään hyvä, mutta Lukko antoi myrskyvaroituksen edellisessä ottelussa. Raumalaismiehistö iskee välittömästi, jos isäntien kiekollinen pelaaminen ei parane. Lauantain ottelu oli turkulaisittain karmeaa katseltavaa ja joukkue pääsi todella syvälle alaspäin ensimmäisen ottelun jälkeen.
Karri Rämö palaa maanantaina TPS:n maalille 4–0-tappion jälkeen. Monen yllätykseksi torjuntavuorossa murskatappiossa oli kokoonpanoon palannut ja loukkaantumisestaan toipunut Andrei Karejev. Edellisen ottelun rökäletappio ei missään tapauksessa ollut kiinni maalivahtivalinnasta. TPS:n taso laski avausottelun jälkeen kaikessa tekemisessä kuin lehmän häntä, eikä Lukon kiekollinen hallinta säilynyt enää näennäisenä.
Penkin taakse pitkän kuntoutumisjaksonsa jälkeen palannut ja koronasta selvinnyt Pekka Virta antoi varmasti Lukko-miehistölle oman lisälatinkinsa. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että TPS:n kiekollinen pelaaminen oli surkeaa. Lukko iski helppoihin keskialueen kiekkoihin, käänsi nopeasti, dominoi pelivälinettä ja rytmitti pelaamista täydellisesti. Jälleen kerran on vaikeaa nähdä skenaariota, jossa TPS seuraavan ottelun voittaisi.
Maalissa mukana Aleksin kummiyritys LVI-Kuusisto
Kaikki Liiga-videot: mtvuutiset.fi/liiga
#JokaPäivä #Lukko #Liiga
Lukko on tasakentällisin perustasoltaan niin paljon TPS:ää korkeammalla, että erikoistilannevertailua ei edes tarvita. Toki se dominoisi turkulaisia silläkin osa-alueella. Kolmannessa kamppailussa pelivalinnaksi nostetaan itseoikeutetusti raumalaisvieraiden voitto varsinaisella peliajalla ja hieman reilummalla panostuksella.