Italia joutuu väsyneenä nälkäisen Kanadan kynsiin!
Sunnuntaina kisat jatkuu neljän ottelun voimin. Päivän epätasaisin ottelu nähdään heti alkuun, kun heittopussin roolia kantava Italia pyrkii vaikeuttamaan jo entuudestaan heikosti esiintyneen Kanadan matkaa. Vaikka turnauksessa on jo useita yllätyksiä nähty, ei sellaiseen kannata välttämättä tänään varautua. Turhautunut Kanada haluaa varmasti heittää apinan harteiltaan ja tänään siihen on loistava mahdollisuus.
Italia on edelleen ilman pisteitä eikä se oikestaan ole kertaakaan päässyt edes lähelle. Suomea ja Latviaa vastaan tappiot tuli vain 0-3 lukemin, mutta pelillisesti tasoero kuitenkin on ollut valtava. Kirsikkana kakun päälle Italia joutui eilen lauantainan täysin Kazakstanin murjomaksi, kun hyökkäyksellisesti heikko Kazakstan takoi taululle kaksinumeroiset lukemat. Kahden erän jälkeen lukemat oli vielä varsin tasaiset, mutta kolmannessa erässä verkko heilu siihen malliin että hyvä ettei jouduttu maaliverkkoja vaihtamaan.
Kanada aloitti turnauksen suureksi yllätykseksi kolmella tappiolla. Sen jälkeen voitot on tullut Norjaa ja Kazakstania vastaan, mutta niistäkään otteluista täysin puhtaita papereita ei voi antaa. Alun otteluissa ongelmana oli tehottomuus ja esimerkiksi Saksaa vastaan Kanada olisi ansainnut maalipaikkojen valossa pisteitä, mutta viimeistelyn tehokkuus nousee suureen rooliin etenkin lyhyessä turnauksessa. Maalihanat on kuitenkin alkanut hieman aueta ja nyt sillä on mahdollisuus puhdistaa loputkin pölyt koneistosta, joten johtoasemassa tuskin suuremmin himmaillaan.
Italia varmasti lähtee taistelemaan, mutta ärsytettyä Kanadaa vastaan lukemat voi olla rumat. Valmiiksi valtavaa altavastaajan asemaa ei myöskään helpota se, että Italia pelasi eilen ja Kanadalla on alla välipäivä. Normaalissa tilanteessa voisi kyseenalaistaa Kanadan motivaation, mutta ottaen huomioon kuinka huonosti sen kisat on sujunut ei uuteen heikkoon esitykseen ole varaa. Pelivalinnan osalta nostetaan Kanadaa tasoituksella keskisuurella panostuksella.