Espanja on tikittävä aikapommi! Kiusaako Ruotsi La Rojaa Sevillassa?
Maanantain viimeisenä otteluna nähdään Sevillassa pelattava Espanja – Ruotsi. Molemmat joukkueet ovat kärsineet koronavirustartuntojen aiheuttamasta epävarmuudesta ja edelleen on tartunnoista johtuvia poissaoloja. Espanja on iso suosikki, mutta vähän on oltava silti kertoimista eri mieltä. Hypätään Ruotsin kärryihin vedoissa.
Kummallakaan joukkueella ei pitäisi olla loukkaantumisista johtuvia poissaoloja, mutta La Rojalta Sergio Busquets on edelleen koronakaranteenissa ja Ruotsilta vastaavasti Dejan Kulusevski ja Mattias Svanberg. Svenberg olisi todennäköisesti aloittanut joka tapauksessa penkiltä. Rodri korvannee Espanjan avauksessa Busquetsin.
Ruotsi on valmistavissa harjoitusotteluissa ollut hyvä – joskin on huomioitava, että Huuhkajat oli kolmesta vastustajasta kovatasoisin. Vuonna 2021 Ruotsi on päästänyt ainoastaan yhden maalin viidessä ottelussa, joten alakerran toimintaa ei voi juuri lähteä moittimaan. Espanjaa vastaan otetaan luonnollisesti vastaan eikä ole syytä lähteä soitellen sotaan.
Espanja on EM-kisoissa valtavan mielenkiintoinen ryhmä. Luis Enriquella on tunnetusti valtavat cojonesit, mikä tällä kertaa tarkoitti Real Madridin miesten jäämistä rannalle. Pelaajavalinnat avauskokoonpanon suhteen ovat myös herättäneet reilusti närää. Tämä voi olla tikittävä aikapommi, sikäli kun espanjalaiskannattajilla on joskus taipumusta kääntyä omiaan vastaan.
Pelivalinnaksi otetaan tähän pikkupanoksella Ruotsia ja tasoitukseksi valikoituu +1,5. Espanjan yhden maalin suuruisella voitollakin päästäisiin siis lunastamaan. Ruotsi on laadukas joukkue ja se taistelee lohkossa vähintään kakkossijasta. Espanja ei tällä nimilistalla lukeudu turnauksen voittajasuosikkeihin ja pieniä katastrofin merkkejäkin on ilmassa.
Kokeile uutta tapaa asettaa veto suoraan sivuillamme!
Rekisteröitymistä ei tarvita ja saat parhaat kertoimet!
Sinun tarvitsee vain valita kohde alla ja syöttää haluamasi summa. Painamalla ASETA VETO pääset tallettamaan tarvittava summa suoraan pankkitunnuksillasi käyttämällä Pay N Playtä. Sinun ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Nopeaa, yksinkertaista ja turvallista! Ja markkinoiden parhaimmilla kertoimilla!
. .
