Onko markkina metsässä vai kutsuuko metsä Kroatiaa?
Kroatia ja Tshekki tappelevat isoista pisteistä Hampden Parkilla. Vedonlyöntimielessä ottelu on hiukan ympäripyöreä eikä isojen panoksien kohteeksi ottelu tahdo riittää. Pikkiriikkisen kuitenkin kiinnostaa Kroatian menestys, sillä laatuero on Zlatko Dalicin ryhmän eduksi kuitenkin piirrettävissä.
Loukkaantumispoissaoloja ei juurikaan ole kummassakaan leirissä. Borna Barisic ei ole Kroatian puolelta pelikykyinen, joten Josko Gvardiol tai Domagoj Bradaric nähdään vasempana pakkina. Dejan Lovren on nuollut omat haavansa, joten kokenut kettu nähdään avauksessa. Andrej Kramaric aloitti Englanti-pelin laidalla eikä tätä virhettä enää ole Dalic toistamassa. Josip Brekalo tulee todennäköisesti myös mukaan avaukseen.
Tshekin puolesta otin henkilökohtaisesti Skotlanti-peliä ennen kantaa, mutta tuloksesta huolimatta tuohon vetoon ei voi täysin olla tyytyväinen. Skotlanti kellotti ottelussa 19 kutia ja pari isoa tonttia, joten tuulet olivat Tshekille selkeästi suotuisat. Patrik Schickin maali puolesta kentästä oli toki upea – sitä kelpaa kelailla vielä tänäänkin.
Markkina arvostaa tällä hetkellä Tshekkiä, mutta fakta on, ettei Jaroslav Silhavýn poppookaan vakuuttanut avauskierroksella pelillisesti. Pelisuosituksena on Kroatian suora voitto, mutta nyt on oltava panoksen suhteen varovainen. Uskon Kroatian yltävän kollektiivisesti riittävän hyvään suoritukseen, jotta kolme pistettä saadaan pienellä marginaalilla kaavittua.