Englannilla tuntuva kotietu! Kaatuuko Saksa Wembleyllä?
Englanti isännöi Saksaa Wembleyllä EM-kisojen neljännesvälieräkamppailussa tiistaina. Huippukamppailusta voi olla tulossa todella tasainen vääntö ja kotiedun myötä englantilaiset ovat otteluun lähdettäessä hienoinen ennakkosuosikki. Saksa oli alkulohkossa jopa odotettua parempi, mutta nyt sen lähtöasetelmat ovat todella haastavat.
Gareth Southgaten luotsaama englantilaismiehistö saa neljännesvälierissä vieraakseen Die Mannschaftin. Tulevassa ottelussa puhutaan vahvasta koti-vieras-asetelmasta – kenties selkeimmästä pahimpien korona-aikojen jälkeen. Wembley täyttyy Englannin kannattajista eli hurmos on taattu. Kuin kirsikkana kakun päälle Saksa ei päässyt osin UEFA:n ansiosta lainkaan harjoittelemaan komealla lontoolaisstadionilla ennen ottelua, mistä ainakin Joachim Löw avasi sanaisen arkkunsa medialle.
Englanti on pelannut kaikki alkulohko-ottelunsa Wembleyllä, ja joukkueen alakerrassa tekeminen on ollut todella vakuuttavaa, vaikka risuja onkin sadellut. Osittain englantilaisten saamattomuutta hyökkäyskolmanneksella on arvosteltu syystä, mutta toisaalta ei. Southgaten miehistö pelaa nyt sellaista jalkapalloa, joka todella voisi viedä sen pitkälle – puolustuspää ensin.
Saksa jäi alkulohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Unkaria vastaan pahasti telineisiin, mutta oli Portugalia vastaan vakuuttava. Toisaalta Ranska laittoi ryhmän turnausavauksessa koville, eikä joukkueesta ollut vielä tuossa vaiheessa tutulla alakerrallaan pelannutta Didier Deschampsin miehistöä yllättämään.
Pelivalinnaksi tiistaille haistellaan Englannin voitto 1X2-markkinassa. Kotietu, joka on viime aikoina puuttunut niin seurajoukkuekamppailuista kuin maaotteluistakin, on tällä kertaa todella vahva valttikortti Southgatelle ja kumppaneille. Betsson tarjoilee otteluun kovan jättikertoimen 30,00 sille, että molemmat tekevät maalin! Jos siis uskot neljännesvälierien maalitehtailun jatkuvan, kannattaa suunnata tänne. Alla olevalla videolla Uhmapelaajien Kim Keränen tekee matsista omat johtopäätöksensä, joten se kannattaa ehdottomasti tsekata!