Turussa hiljaista maalien kanssa!
Torstaina Turussa on mielenkiintoinen valmentajien kohtaaminen, kun Jonatan Johanssonin luotsaama TPS kohtaa Mika Väyrysen kipparoiman Klubi 04:n. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kauden onnahdellen, mutta varsinkin TPS on ollut suuriin ennakko-odotuksiin nähden todella vaisu. Syy tähän löytyy pääosin loukkaantumisista.
TPS on joutunut painiskelemaan loukkaantumisten kanssa, ja tähänkin otteluun poissaolijoiksi on merkattu kaikkiaan kahdeksan peluria. Maalipaikkoja turkulaiset ovat luoneet suhteellisen hyvin, mutta tehottomuus on piinannut joukkuetta todella pahasti. Oskari Jakoselle olisikin loukkaantumisen jälkeen tarjolla isoa tonttia Tepsin hyökkäyksessä.
Klubi 04:n pääidea on kasvattaa pelureita emoseuran käyttöön. Nuori joukkue halutaan toki pitää Ykkösessä, jossa kilpailulliset matsit ovat kovia ja kasvattavia. Lahjakkuutta joukkueessa on vaikka muille jakaa, mutta miesten peleissä kokemattomuus kostautuu aika ajoin. HJK:n hyvä loukkaantumistilanne saattaa tuoda joukkueelle apuja tähän otteluun, mutta tätä kirjoitettaessa niistä ei ole vielä tietoa.
Tappioon ei olisi varaa kummallakaan joukkueella. Mitään aivan räiskyvää ilotulitusta ei pelitavallisesti ole odotettavissa. Pientä kannanottoa voikin odottaa vähämaalisuuden suuntaan, sillä varsinkin Tepsin matsit ovat olleet maalien suhteen kovin kuivia.