ti 06.07. klo 22:00

Italia - Espanja

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Espanjalta vaaditaan massiivista parannusta, jos se mielii yllättää loistoturnausta pelaavan Italian

Valovoimaisesti turnauksessa esiintynyt Italia kohtaa Espanjan ensimmäisessä EM-välierässä. Espanja on ollut tähän saakka ailahtelevampi, mutta loppupeleissä ryhmä on toki ansainnut paikkansa. Molemmilla joukkueilla on omat loukkaantumishuolensa puolivälierien ansiosta, mutta kumpikaan tuskin näihin kaatuu. Espanjan olisi kaiketi nostettava tasoaan vähän kentän jokaisella osa-alueella, jotta se pystyisi tasapäisesti Italiaa haastamaan.

Italian maajoukkue on pelannut EM-kisojen myötä yhteensä 32 ottelua tappioitta ja marssii nyt kohti EURO 2020 finaalia 13 kamppailun voittoputkessa. Moni ei varmasti uskonut italialaisten uuteen nousuun tässä turnauksessa, mutta sellainen on kuitenkin nähty. Puolivälieräesitys FIFA-sijoittelun ykkösmaata Belgiaa vastaan oli vakuuttava. 2–1-voitossa joukkue kärsi kuitenkin pienen takaiskun, kun vahvassa vireessä joukkueen hyökkäystä tukenut Leonardo Spinazzola loukkaantui.

Spinazzola kärsii akillesjännevammasta ja miehen kisat lienevät ohi. Myös Espanjalla on pientä aihetta huoleen, sillä Pablo Sarabia saattaa olla poissa kärsiessään pienestä kolhusta. Sarabia on kiistatta ollut yksi Espanjan parhaista pelaajista hyökkäyssuuntaan. Molemmilla joukkueilla on siis mahdollisesti yksi merkittävä tekijä poissa – on kuitenkin muistettava ryhmien laajuus, joka on osaltaan nähty jo näissäkin kisoissa.

UEFA EURO

@UEFAEURO
EURO 2020 semi-finals set ✅

🇮🇹🆚🇪🇸 Italy vs Spain
🏴󠁧󠁢󠁥󠁮󠁧󠁿🆚🇩🇰 England vs Denmark

Who are you backing to lift the 🏆❓

#EURO2020

Espanjalla pelaaminen on ollut enemmän hakemista ja se on ansaitusti altavastaaja. Joukkueen olisi päästävä haastamaan Italian hitaampaa puolustuslinjaa, mutta näennäisellä pallonpyörittelyllä se ei onnistu. Jos Luis Enrique mielii joukkoineen finaalipaikkaan päästä, on sen pelattava ylivoimaisesti paras ottelunsa tässä turnauksessa. Joukkueen molemmat pudotuspeliesitykset ovat tähän saakka jättäneet reilusti toivomisen varaa.

Uhmapelaajien valinta kutkuttavaan välierään on Italian voitto ja panostuksessakaan ei liikaa säästellä. Espanja on ollut tässä turnauksessa selvästi vastustajaansa heikompi joukkue. Jos ennusmerkit pitävät vähänkään paikkaansa, tiistaina Wembleyllä on Roberto Mancinin miehistön ilta.

Kokeile uutta tapaa asettaa veto suoraan sivuillamme!

Rekisteröitymistä ei tarvita ja saat parhaat kertoimet!

Sinun tarvitsee vain valita kohde alla ja syöttää haluamasi summa. Painamalla ASETA VETO pääset tallettamaan tarvittava summa suoraan pankkitunnuksillasi käyttämällä Pay N Playtä. Sinun ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Nopeaa, yksinkertaista ja turvallista! Ja markkinoiden parhaimmilla kertoimilla!


. .

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta