Odottaako Yhdysvaltoja pettymys MM-kisoihin valmistautuvan Qatarin käsittelyssä?
Gold Cupin semifinaalit ovat vuorossa tulevana yönä. Kutsujoukkue Qatar on selviytynyt suuren maailman yllätykseksi näinkin pitkälle, mutta kannattaako yllätyksestä todellisuudessa puhua? Mielestäni ei. Alkulohko oli toki Qatarille helppo – vastustajat eivät olleet aivan CONCACAF-joukkueiden kovimmasta päästä. Qatar oli näissä otteluissa myös selvästi vastustajiaan parempi.
Qatarista puhuttaessa on syytä muistaa MM-kisaprojektin jatkuvuus ja kesto. Joukkue on valmistautunut Félix Sánchezin alaisuudessa jo useamman vuoden ja esiintymisiä on nähty muun muassa Copa Américassa. Aasian Cupista tuli mestaruus, joten projekti elää ja voi hyvin. Sánchez peluuttaa joukkuetta funktionaalisesti ja vahvuudet osataan tätä nykyä maksimoida erinomaisesti.
USA lähtee toki ensi yön matsiin suosikkina, mutta banaaninkuori Qatar voi kuitenkin potentiaalisesti Gregg Berhalterin miehistölle olla. Qatarin tilanteenvaihdot ovat vaarallisia ja Yhdysvaltojen on ne saatava katkaistua tiukalla vastaprässillä mielellään jo hyökkäyskolmanneksella. Qatarilla on myös huomattavaa erikoistilanneuhkaa.
Mitä sitten pelataan? Qatarin menestystä voi sipaista maltillisemmillakin pelimuodoilla, jolloin palautuksille pääsee suuremmalla todennäköisyydellä. Otetaan tähän kuitenkin uhmakkaampi pelivalinta ja isketään suora voitto kupongille. Qatar on valmis yllätykseen – odotellaan USA:lle ärsyttävän hikistä iltapuhdetta.