Eurokiireet painavat! Millaisen kokoonpanon HJK marssittaa kehiin sunnuntaina?
HJK saa sunnuntaina vieraakseen Maarianhaminan IFK:n, joka on ajautumassa yhdeksi Veikkausliigan suurimmista heittopusseista. Vaikka ennakkoasetelmat ovat sanomattakin selvät, löydetään kamppailuun silti mielekästä pelattavaa. HJK:lla on kova kiire eurokentillä, minkä vuoksi joukkueen kokoonpano pyörähtänee jälleen kerran uuteen uskoon.
Veikkausliigan sarjakärki operoi parasta aikaa kansallisen sarjan ohella Eurooppa-liigan karsintojen välierissä, joissa sillä on jäljellä kotiottelu Neftci Bakua vastaan. Avausosassa maalit tasattiin numeroin 2–2, joten toisessa osassa on kovat pelissä Helsingissä – etenkin vierasmaalisäännön poistuttua tälle kaudelle. Tulevassa väännössä Maarianhaminan IFK:ta vastaan Klubin ykköskokoonpanoa tuskin nähdään kentällä, vaikka ottelu pelataankin vasta seuraavalla viikolla toisen karsintataistelun jälkeen.
Orastavasti paremman vaiheensa jälkeen ahvenanmaalaiset ovat jälleen hävinneet kahdesti peräkkäin. Viimeisimmässä kamppailussaan AC Oulua vastaan joukkue oli heiveröinen ja loi todella heikosti maalipaikkoja. Kymmenen ottelun kuntopuntarilla MIFK:n pistesaldo on vaivaiset viisi paunaa, jotka oikeuttavat sarjan toiseksi heikoimman titteliin tällä otannalla.
HJK voittanee maarianhaminalaiset kakkosmiehistöllään, mutta murskajaisiin on vaikeaa uskoa. Toisaalta vieraiden hyökkäyspelaaminen on koko sarjan surkeinta, eivätkä he maaleilla mässäile. Peli-ideana kannattavimmalta haiskahtaa vähämaalisuus. Uhmapelaajat povaa HJK:lle suhteellisen rutiininomaista voittoa ja tämän ajatuksen siivittämänä kohteena on, että maaleja tulee korkeintaan kaksi (alle 2,5).