KuPS lepuuttaa miehistöään, mutta surkeasta KTP:stä ei silti ole haastajaksi
Eurokentillä huimiin suorituksiin viime aikoina yltänyt KuPS pelaa sunnuntaina Veikkausliigassa rotaationhajuisen ottelun, jossa kokoonpanoa tuuletettaneen kunnolla. Kuopiolaisjoukkue kohtaa tulevana torstaina Union Berlinin omalla kotikentällään ja taistelee paikasta Konferenssiliigassa. Tuleva Veikkausliiga-vastustaja KTP on koko sarjan viimeinen ja sillä on edellisissä viidessä ottelussaan kasassa vaivaiset kaksi pistettä.
KTP:n edellinen voitto on peräisin toukokuun puolivälin paikkeilta, eikä joukkue ole sen jälkeen saanut pisteitä kuin neljästä tasapelistä. Joukkueen suunta on ollut viime kuukausina selvästi alaspäin, mikä on johtanut sarjan viimeiselle sijalle. Vaikka KuPS lähtisi tulevaan kamppailuun kakkosmiehistöllään – kuten todennäköisesti osin tekeekin – on vaikeaa uskoa vieraisiin.
KuPS eteni Konferenssiliiga-karsintojen finaalikierrokselle upealla suorituksella FC Astanaa vastaan. Kuten tiedetään, eurokiireet menevät tällaisessa tapauksessa Veikkausliiga-ottelujen ohi. Kuopiolaisjoukkue on kuitenkin koko sarjan kovakuntoisin ryhmä ja se on pystynyt voittamaan viidessä edellisessä ottelussaan neljästi iskemällä vain kahdeksan maalia. Päästettyjä osumia joukkueelle on tällä otannalla kertynyt vain kaksi, mikä on tilastollisesti loistosuoritus. Vastustajat eivät tällä hetkellä pysty luomaan Simo Valakarin miehistöä vastaan riittävästi laadukkaita tekopaikkoja.
Pelivalinnaksi nostetaan, että ottelussa syntyy korkeintaan kaksi maalia (alle 2,5). KuPS lepuuttaa, mutta KTP on ollut viime kierroksilla todella saamaton. Isäntien puolustuksen säilyttäessä tasonsa KuPS todennäköisimmin voittaa ottelun, mutta Uhmapelaajat uskoo maalimäärän pysyvän tällä kerralla aisoissa. Kerroin on yllättävän hyvä suhteessa ennakkoasetelmiin – panostuksessakin uskalletaan laittaa hieman lihaa luiden ympärille.