ti 24.08. klo 21:00

Norwich - Bournemouth

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jatkuuko Norwichin tuska myös liigacupissa? Daniel Farken miehistön runko on yhä Mestaruussarjatasolla

Heikosti Valioliiga-kautensa aloittanut Norwich kohtaa EFL-cupin avausväännössään ensimmäisellä kierroksella Milton Kaynesin pudottaneen ja viime kauden päätteeksi pääsarjatasolta pudonneen Bournemouthin. Vieraiden kausi mestaruussarjassa on käynnistynyt värikkäästi, mutta pisteitä on tullut jokaisessa kamppailussa. Paperilla joukkueiden tasoero ei edes ole järin suuri, sillä Carrow Roadin isäntä on yhä rungoltaan mestaruussarjatason ryhmä.

Norwich janoaa onnistumisia cup-otteluissa, mutta helppoa niihin ei ole kahden tappion ja 0–8-maalieron siivittämänä kahden ensimmäisen Valioliiga-ottelun jälkeen lähteä. Teemu Pukki on vaellellut varjojen mailla, eikä tälle ole saatu pelattua juurikaan palloa. Muutoinkin isäntien tekeminen pelivälineen kanssa sen harvoina hetkinä siihen päästessä on ollut todella jäistä. Vaikka Norwich on kohdannut kenties kovimmat mahdolliset joukkueet Liverpoolin sekä Manchester Cityn, olisi sen pitänyt pystyä parempaan. Voittoja tuskin odotti kukaan, mutta ryhmän tekeminen oli todella säälittävää ­– jopa pelokasta.

Bournemouth on avannut kautensa Mestaruussarjassa kahdella tasapelillä ja kahdella voitolla. Jokaisessa ottelussaan joukkue on onnistunut iskemään kelvolliset kaksi maalia. Cherries-hyökkäyksessä on yhä tuttuja nimiä Valioliiga-ajalta, kun maalinteossa kuluvalla kaudella on häärinyt esimerkiksi entinen Liverpool-hyökkääjä Dominik Solanke. Loppupeleissä Bournemouthin ja Norwichin välinen tasoero ei paperilla ole kovinkaan suuri, sillä isäntien runko on – sanoipa kuka tahansa mitä tahansa – perintöä mestaruussarjasta.

Norwichin alakerrasta puuttuu todennäköisesti yhä yksi sen johtohahmoista, kun Christoph Zimmermann lienee sivussa. Przemyslaw Placheta sekä Sam Byram ovat niin ikään sivussa. Vieraiden puolella poissa on varmuudella ainoastaan puolustaja Steve Cook. Pelivalinnaksi tiistaille haistellaan vierasvoittoa. Bournemouthin itseluottamus on Norwichia vahvemmalla tolalla ja sillä on allaan parempia onnistumisia. Joukkueiden tasoero ei ole kovinkaan suuri ja vieraskertoimessa on ehdottomasti täysin turhaa Mestaruussarjalisää. Pelivalinnaksi nostetaan Bournemouthin voitto 1X2-markkinassa, mutta panostaso säilytetään kokeilevana.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta