Tästä ei Union Berlinin vieraana nouse enää edes KuPS! Saako joukkue kuitenkin rikottua kuparisen?
Union Berlin kyykytti KuPSia Helsingin Olympiastadionilla 0–4-numeroin viikko sitten. Tällä erää näyttääkin siltä, että Berliinin reissusta on kuopiolaisittain luvassa lähinnä turistimatka. Veikkausliiga-joukkue taisteli tiensä Konferenssiliigan karsintafinaaleihin hienosti Astanassa, mutta Union on toistaiseksi todella paljon lähempänä kansainvälisen tason joukkuetta KuPSiin verrattuna.
Isäntien tilanne on melko hyvä, eikä sen sinänsä edes tarvitsisi tulevaa kamppailua välttämättä voittaa. Neljän maalin johto on vierasmaalisäännön poistumisesta huolimatta sen verran tukeva johtoasema, että on vaikeaa kuvitella KuPSin enää Konferenssiliigan lohkovaihetta hätyyttelevän. Toisaalta Simo Valakarin miehistö pääsee pelaamaan paineettomassa tilassa legendaariselle Berliinin Olympiastadionille, eikä varmasti myy nahkaansa yhtä helposti kuin viikko sitten.
Urs Fischerille päänvaivaa tuottaa jo kovaa kyytiä lähestyvä Mönchengladbach-kotikamppailu, joka pelataan sunnuntaina. Verrattain kapealla materiaalilla Bundesliigassa operoiva isäntä saattaa siis harrastaa hienoista lepuuttamista ja rotaatiota torstain KuPS-kamppailussa tilanteen ollessa melko selkeä.
Pelivalinnaksi tulevaan otteluun nostetaan, että molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa. KuPSilla oli murskatappiostaan huolimatta omat huippupaikkansa Helsingissä, eikä isäntäkään kotiyleisönsä mylviessä todennäköisesti maaleitta jää. Kerroin on jopa yllättävän korkealla suhteessa lähtökohtiin ja se maistuu Uhmapelaajille kohtuullisella panostuksella. Isännillä lienevät yhä sivussa Grischa Prömel sekä Leon Dajaku, eikä kuopiolaisillakaan merkittäviä muutoksia pelaajatilanteen osalta pitäisi olla.