Kuinka käy Leedsin? Isännän maalintekovalmius yllätti Liverpoolia vastaan, vaikka taululle jäikin nolla
Viime viikonloppuna kyytiä Liverpoolin vieraana saanut Burnley isännöi hieman yskähdellen kautensa aloittanutta Leedsiä. Ottelusta voi olla tarjolla jopa yllättävän viihdyttävä pläjäys. Vaikka Burnley hävisi Anfieldillä, oli sen tekemisessä muutama erittäin lupaava asia, joista kelpaa ammentaa jatkoon. Leeds avasi viime viikonloppuna jo pistetilinsä, vaikka jäikin harmikseen kotitasapeliin Evertonia vastaan.
Leeds on aloittanut kautensa tappiolla Manchester Unitedin vieraana ja kotitasapelillä Burnleyä vastaan. Vaikka kasassa on vasta yksi piste, on Leedsillä edellytykset kasvaa kauden aikana taistelemaan jopa paikoista ensi kauden eurokentillä. Burnley puolestaan on hävinnyt molemmat ottelunsa, mutta aiemmin kuluvalla viikolla irtosi pitkän kaavan kautta rangaistuspotkuilla 1–0-voitto Newcastlea vastaan liigacupissa, jossa myös Leeds takoi oman vastustajansa Crewen kumoon lopulta lukemin 3–0.
Burnley sai viime viikonloppuna Liverpoolia vastaan omalla hyvyydellään luotua muutaman jopa vaaralliseksi luokiteltavissa olevan maalipaikan. Erityisen hanakalla pelipäällä olivat hyökkäyspään tutut hahmot Chris Wood sekä Ashley Barnes. Edellisessä kotiottelussaan Brightonia vastaan Sean Dychen miehistö onnistui ottelun alkumetreillä iskemään maalin, mutta joutui lopulta tyytymään tappioon. Vaikka Leeds on pelaamisensa organisoinnissa erityisesti pallollisena edelläkävijä isäntiin nähden, saanee myös Dychen ryhmä paikkansa sunnuntaina.
Isäntien merkittävin poissaolija on Ashley Westwood, jonka lisäksi muutama pitkäaikaisloukkaantuneita – kuten Kevin Long ja Dale Stephens – on edelleen sivussa. Leedsin ainoa poissaolija on runkopuolustaja Robin Koch, jonka loukkaantumishistoria ei ole mukavaa luettavaa. Saksalaistopparin vamman laadusta tai poissaolon kestosta ei toistaiseksi ole tihkunut.
Kochin puuttuminen on sinänsä merkittävä asia, että miehen tontilla oikeana topparina pelannut Pascal Strujik ei todellakaan vaikuta olevan kotonaan kyseisellä tontilla. 22-vuotias hollantilaisnuorukainen suorittaa korkeintaankin välttävästi vieraalla paikalla, joten Kochin saaminen takaisin olisi Bielsan näkövinkkelista varsin toivottavaa.
Sunnuntaille pelivalinnaksi haistellaan, että ottelussa syntyy vähintään kolme maalia (yli 2,5). Leeds on pystynyt rakentelemaan paikkoja vanhaan malliin ja edellisessä ottelussa osumiakin tuli jo mukavat kaksi. Vastaavasti isännillä on potentiaalia hyökkäyspelaamiseen ja se oli lähellä yllättää jopa Liverpoolinkin, mutta jäi nollille Anfieldillä.