KuPSin maisema vaihtuu täysin vastakohtaiseksi! Takooko Simo Valakarin miehistö taululle rumat numerot?
Maarianhaminan IFK nappasi pitkään kaipaamansa voiton viime lauantaina otettuaan täyden pistepotin Ilvekseltä kotiyleisönsä edessä. Ahvenanmaalaisten mankeli tuskin on kuitenkaan likimainkaan ohi, eikä heillä mitään aihetta juhlaan ole. Seuraavana joukkue kohtaa edelliskierroksella sarjakärjen kanssa tasatulokseen päätyneen ja edelleen mestaruutta jahtaavan sarjakakkosen KuPSin.
KuPS johti HJK:ta aina avausjaksolta ottelun loppuhetkille saakka, kunnes isäntien brasilialaiskeskikentän Jair Silvan laukaus murskasi kuopiolaisten unelmat nollapelistä ja kolmesta pisteestä. Simo Valakarin miehistö saa viimeisten minuuttien pettymyksestään olla sangen tyytyväinen vierasesitykseensä kovimmassa mahdollisessa paikassa.
Seuraava pelipaikka on ainakin vastustajan puolesta täysi vastakohta Bollikselle, sillä Töölön jälkeen kuopiolaisten kisakalenteri osoittaa suunnaksi Maarianhaminan. Kotijoukkue otti sangen harvinaisen täyden pistepotin edellisessä ottelussaan, mutta seuraava vastustaja on sille aivan liikaa. 1–0-numeroin irronneessa kamppailussa Ilvestä vastaan isäntä latasi pallon vasta toista kertaa verkkoon viiden ottelun otannalla.
KuPS pyyhkii isännillä lattiaa, jos se pystyy asennoitumaan kamppailuun oikein. Joukkueella ei ole enää eurokenttien tuomia rasitteita niskassaan, joten Valakari marssittanee kentälle parhaan mahdollisen kokoonpanonsa. Uhmapelaajien pelivalintana on vieraiden voitto vähintään kahdella osumalla (-1,5), jolle on tarjolla yllättävänkin makoisa kerroin.
Kokeile uutta tapaa asettaa veto suoraan sivuillamme!
Rekisteröitymistä ei tarvita ja saat parhaat kertoimet!
Sinun tarvitsee vain valita kohde alla ja syöttää haluamasi summa. Painamalla ASETA VETO pääset tallettamaan tarvittava summa suoraan pankkitunnuksillasi käyttämällä Pay N Playtä. Sinun ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Nopeaa, yksinkertaista ja turvallista! Ja markkinoiden parhaimmilla kertoimilla!
. .