Pietarin SKA:lla omissa kolisi turhaan ja helposti torstaina – paraneeko ote välittömästi?
Lokomotiv Jaroslavl kohtaa kauden toisessa ottelussaan Pietarin SKA:n, joka joutui tiukoille Tšerepovetsissa torstaina. Samaa voi tosin sanoa isännistä sen avauksen osalta Riian Dinamoa vastaan – kumpikin joukkueista vaikutti olevan jokseenkin kesäterässä. Kumpikin ryhmä pääsee parhaalla kokoonpanollaan tulevaan taistoon, josta on odotettavissa melko tasainen vääntö.
Pietarin SKA voitti kuin voittikin avausottelunsa Severstal Tšerepovetsia vastaan, mutta se joutui venymään kahteen maaliin kolmannessa erässä. Paikkoja joukkueella olisi toki ollut useampaankin osumaan, mutta lopulta päätösnumerot olivat 3–2 vieraille. Myös Lokomotiv voitti oman avausottelunsa – tosin kotonaan – Riian Dinamoa vastaan samoiin lukemin ja oli etenkin ottelun alkupuolella helisemässä.
Tuleva koitos on tietynlainen mittari etenkin SKA:lle, jonka kokoonpano saattaa olla jopa hivenen heikompi kuin on totuttu näkemään. Paljon miehiä on vaihtunut ja myös uuden joukkueen hitsautuminen vie aikansa. Avausottelu ei ollut kovinkaan lupauksia herättävä ainakaan puolustuspelillisesti ja samanlaisen virhemäärän toistaessa itseään Lokomotivilla on edellisvastustajaa enemmän keinoja rokottaa pietarilaisia.
Tietysti myös vieraiden hyökkäyksessä piisaa laatua, eikä isäntienkään viisikkopelaaminen vakuuttanut kauden avauksessa. Pelivalinnaksi nostetaan näillä perusteilla ja matalalla panostuksella, että ottelussa syntyy vähintään viisi maalia (yli 4,5). Etenkin kauden alussa maalien runsaus on ollut melko tyypillistä etenkin taitavia pelaajia kuhisevassa KHL:ssä, mutta taittunut laskuun jossain kohtaa runkosarjassa etenkin niin sanottujen ”varmojen” pudotuspelijoukkueiden keskuudessa. Nyt on edessä kauden toinen kamppailu ja virheitä tulee tuntuman ollessa hukassa paljon enemmän.