Jyrääkö Tappara Liigan isoimmalla pelaajabudjetillaan HPK:n?
HPK saa kauden avausottelussaan vieraakseen Tapparan. Joukkueet lähtevät kauteen hyvin erilaisista asemista. Tapparaa povataan suoraksi pudotuspelijoukkueeksi, kun taas hämeenlinnalaisten odotetaan jäävän runkosarjan viimeisille sijoille. Pidämme Tapparaa selvänä ennakkosuosikkina myös kauden ensimmäisessä matsissa, ja pelivalintamme on tamperelaisten vierasvoitto.
HPK ja Tappara kohtasivat toisensa kertaalleen harjoituskaudella. Tuolloin kirvesrinnat saalistivat 5-1 murskavoiton. Tapparalla on muutenkin sujunut vahvasti harjoituskaudella. Joukkue on voittanut kaikki CHL-ottelunsa Eisbären Berliniä ja Luganoa vastaan.
Tapparan joukkueen runko on pysynyt pitkälti samana kuin viime kaudella. Kristian Kuusela ja Jukka Peltola ovat joukkueen kokeneempaa kaartia. Tyler Morley on hankittu täsmävahvistukseksi keskushyökkääjän paikalle. Viime visiitillään Liigassa hän pelasi yli piste-per-peli -tahdissa. Tapparan voi hyvillä mielin sanoa vahvistuneen viime kaudesta. HPK:n tilanne on päinvastainen. Seuran suurimmista tähdistä Petri Kontiola ja Jere Innala ovat vaihtaneet maisemaa.
Seurojen pelaajabudjetit eivät aina kerro koko totuutta, mutta tässä tapauksessa ne toimivat hyvänä havainnollistavana esimerkkinä seurojen tasoerosta. Tapparan pelaajabudjetti on Liigan suurin, 2,8 miljoonaa euroa. HPK:n budjetti on on 1,75 miljoonaa, yli miljoona euroa pienempi. Tämä näkyy myös jäällä. Tappara pöllytti HPK:ta harjoituskaudella, ja uskomme saman toistuvan kauden ensimmäisessä ottelussa. Ruksitamme vetokupongille kakkosen Tapparan vierasvoitolle.