Onko SaiPan osalta odotukset liian korkealla?
Illalla SaiPa isännöi KooKoota Lappeenrannassa. Molemmissa joukkueissa on tehty muutoksia ja tänään haetaan alkua uudelle tarinalle. Pieni etu kokonaiskuvassa menee vieraille, mutta illan otteluun SaiPa lähtee kotiedun turvin ennakkosuosikkina. Joukkueet kohtasivat kauden alla harjoitusottelussa, jonka SaiPa vei vieraissa nimiinsä lukemin 2-4.
SaiPa on ehdottomasti yksi alkukauden mielenkiintoisimmista joukkueista – Pekka Virta saapuu Lappeenrantaan ja huippuvalmentajan odotetaan nostavan SaiPa tulevaisuudessa kärkijoukkueiden joukkoon. Liian suuria odotuksia ei kuitenkaan voi heti alkuun laittaa, sillä vaikka valmentaja olisi kuinka hyvä, vaatii menestys laadukkaan rosterin. Hyökkäyksen uusilta nimiltä Oliver Okuliarilta, David McIntyreltä ja Dominik Lakatosilta voidaan odottaa hyviä tuloksia, mutta kärjen takaa tehot voi jäädä vähiin. Harjoituskausi oli kuitenkin erittäin lupaava eikä viime kauden maalintekovaikeuksista näyttänyt olevan tietoakaan.
Myös KooKoossa valmentaja vaihtui ja Jussi Ahokkaan saappaita täyttämään asettuu Olli Salo. Pelillisesti KooKoo oli viime kaudella loistava, joten perustekeminen joukkueessa on varmasti kohdillaan. Sisään tuli laadukkaita pelaajia kuten Kim Strömberg, Ville Meskanen, Miska Siikonen ja Petteri Nikkilä, mutta samalla ulos lähti aivan tajuttoman paljon laatua. Muun muassa Trevor Mingoia, Ahti Oksanen, Vilmos Gallo, Kyle Platzer, Christian Thomas ja Arttu Pelli kiekkoilevat tällä kaudella muissa maisemissa.
Vaikka SaiPan harjoituskausi oli vahvempi ja siirtomarkkinoissa plussa on annettava kotijoukkueelle, ei tasoero nouse lopulta kovin suureksi. KooKoota voi edelleen pitää varsin laadukkaana kokonaisuutena, vaikka odotuksia on tulevalle kaudelle hieman laskettava. Lapulle haetaan KooKoon lopullista voittoa maltillisella panostuksella.