Kääntyykö Valioliigan häpeäpilkkujoukkueen Arsenalin kelkka?
Arsenal nappasi viime viikonloppuna 1–0-kotivoitollaan Norwichia vastaan kauden avauspisteensä ja sen poissaolotilanne on selvästi paranemaan päin. Joukkueen pelaamisessa on ollut sesongin alkumetreillä paljon kysymysmerkkejä, mutta Burnley on joukkue, jolta vieraiden pitäisi ehdottomasti pisteitä niistää asetelmiaan parantaakseen.
Burnley on saanut kauden ensimmäisissä neljässä ottelussa vaivaisen tasapelipisteen ja hävinnyt komesti. Tappioiden lukumäärä on sama kuin lauantain vastustajalla Arsenalilla, jonka loukkaantumis- ja poissaolotilanne on tosin parantunut huomattavasti. Naurunaiheeksi joutuneella Mikel Artetan miehistöllä on kuitenkin tilanne, jossa se on ajautunut pahasti takamatkalle keskikastista jo kauden alkumetreillä.
Sivussa vierailla ovat tällä erää ainoastaan pelikiellossa oleva Granit Xhaka sekä loukkantumisen vuoksi sivussa oleva Mohamed Elneny. Isäntien loukkaantumistilanne on puolestaan säilynyt samanlaisena jo tovin ajan, eikä ainakaan avainpelaajien osalta tiettävästi ole poissaoloja.
Arsenalin suurin ongelma alkukaudella on ollut maalintekopelaaminen ja se iski ensimmäisen maalinsa vasta Norwich-ottelussa viime viikolla napatessaan myös avausvoittonsa. Kolme ensimmäistä ottelua Arteta joutui toteamaan joukkojensa otteet väsyneeksi ja tehottomaksi neppailuksi. Altavastaajan asemaan tottunut isäntä on pelannut kauttaaltaan melko vähämaalisia otteluita, mutta vieraiden ykköstykkien ollessa viimeistään nyt täydessä pelikunnossa saattaa kotijoukkue joutua pettymään.
Tykkipaitojen surkean alkukauden sitäkin surkeampi maalintekopotentiaali on mitattava uudelleen, kun Pierre-Emerick Aubameyang, Alexandre Lacazette ja kumppanit ovat täydessä iskussa. Lukuisat tähtipelaajat kärsivät Arsenalin heikkojen esitysten aikana tai niitä ennen sairastelusta sekä loukkaantumisista, mutta pikkuhiljaa luulisi miesten olevan täydessä terässä.
Pelivalinnaksi nostetaan vierasvoitto. Arsenalille tarjottua kerrointa nostaa liikaa se, että joukkue ei ole saanut juuri mitään aikaiseksi viime viikon niukkaa voittoaan lukuun ottamatta. Uhmapelaajat uskoo kuitenkin, että tämäkin diesel-kone käynnistyy hiljalleen – tai ainakin Burnley-ottelun ajaksi. Kertoimeksi tarjoillaan mukavasti yli kakkonen, jolla saadaan mukava siivu kassasta tuplattua kätevästi. Panostussuositus on melko maltillinen – onhan kyseessä sentään Arsenal.
Kokeile uutta tapaa asettaa veto suoraan sivuillamme!
Rekisteröitymistä ei tarvita ja saat parhaat kertoimet!
Sinun tarvitsee vain valita kohde alla ja syöttää haluamasi summa. Painamalla ASETA VETO pääset tallettamaan tarvittava summa suoraan pankkitunnuksillasi käyttämällä Pay N Playtä. Sinun ei tarvitse erikseen rekisteröityä. Nopeaa, yksinkertaista ja turvallista! Ja markkinoiden parhaimmilla kertoimilla!
. .