Leipzigin aika kääntää kurssi
Keskiviikkona kylmää kyytiä saanut Leipzig marssii Kölnin vieraaksi. Vierasjoukkueen kausi ei ole lähtenyt toivotulla tavalla liikkeelle ja pistesarakkeessa komeilee vain kolme pongoa. Köln puolestaan on aloittanut ihan mukiinmenevästi ja on hieman yllättäen sijalla seitsemän. Jesse Marschin suojateilla on nyt kasvojen pesun paikka ja hyvä sauma palata voittojen tielle, jottei kärki karkaa liikaa.
Kölnin peleissä on tällä kaudella sattunut ja tapahtunut, maaleja on nähty molemmissa päissä ja kansa on viihtynyt. Rouva fortuna on ollut isännille suosiollinen ja pistepussista löytyy muutama pojo enemmän kuin olisi ehkä ansaittu. Sebastian Andersson hankittiin viime kaudella ykköstykiksi joukkueeseen, mutta ruotsalainen ei ole osoittautunut varsinaiseksi maaliruiskuksi. Kölniläisten onneksi vanha luottoratsu Anthony Modeste on saanut pallon kolmesti verkon perukoille ja johtaa joukkueen maalipörssiä. Pelikieltoaan kärsivä Florian Kainz on menetys Kölnin keskikentälle.
Leipzigilla on allaan kaksi aika kovaa pyllymyräkkää, kun se hävisi ensin 1-4 Bayernille ja aiemmin tällä viikolla Manchester Citylle 6-3. Leipzigin otteluohjelma on ollut haastava, mutta pisteitä voisi silti olla enemmän, vierailijat eivät ole pelanneet niin huonosti miltä näyttää. Marschin ryhmällä on ollut hienoisia vaikeuksia murtautua vastustajan boksiin ja päästä laadukkaille maalipaikoille, tänään siihen on kuitenkin hyvät saumat sillä Kölnin puolustus ei ole niin jämäkkä kuin aiemmat vastukset. Marcel Halstenberg on sivussa Leipzigilta, mutta muuten Marsch saa valita mieleisensä ryhmän kentälle.
Leipzig on perustasoltaan selvästi parempi joukkue kuin Köln, omissa papereissa Leipzig kuuluu kolmen kärkeen ja Köln puolestaan alempaan keskikastiin. Alkukausi on aina arveluttava ja satunnaisuutta on reilusti, joten ei ylireagoida tässä vaiheessa vaan luotetaan vierasjoukkueeseen. Kölnin puolustus voi pahimillaan revetä aika pahastikin ja paikkoja syntyy varmasti vieraille. Leipzigin edelliset matsit varmasti vaikuttaa hintoihin ja vieraiden voitosta tarjotaan päälle 1,80 joka kelpaa pelikupongille.