Jatkuuko Salernitanan tappioputki?
Sarjanousija Salernitanan kausi on alkanut odotetun heikosti ja nyt vastassa on yksi liigan parhaista hyökkäyksistä. Atalanta lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina ja olisi iso yllätys, mikäli isännät kykenisivät ottamaan pisteitä.
Kotijoukkueen kolme ensimmäistä peliä ovat kertoneet karulla tavalla tarinaa siitä, missä joukkueen suurimmat ongelmat ovat. Sen puolustus on päästänyt näissä peleissä yhteensä 11 maalia ja kahdessa viime taistossa sen verkkoon on molemmilla kerroilla tehty neljä maalia.
Vaikka Atalantalla on ollut vaikeuksia saada konettaan käyntiin alkukierroksilla, on vaikea nähdä Salernitanan puolustuksen pitävät kurissa Duvan Zapatan ja Ruslan Malinovskiyn johtamaa hyökkäystä.
Ottelu sarjanousijaa vastaan tulee loistavaan paikkaan Gian Piero Gasperinin miehistölle ja sillä on tilaisuus saa maalihanoja auki oikein kunnolla. Isännillä ei riitä alakerrassa taitoa pitää kurissa vieraiden tulivoimaista hyökkäystä.
Molemmat joukkueet pääsevät kamppailuun terveillä kokoonpanoilla. Salernolaisilta sivussa on vain lihasvammasta kärsivä Matteo Ruggeri ja Atalantalta puolestaan poissa ovat Luis Muriel sekä Hans Hateboer.
Bergamolaiset eivät anna palloa ollenkaan kotijoukkueelle ja tätä kautta se luo tarvittavat maalipaikat jo ensimmäisellä jaksolla. Se menee johtoasemassa tauolle ja voittaa myös koko ottelun ja tälle kohteelle kerrointa saa maistuvan 1,92.